Pages

11. maaliskuuta 2015

Sitruunababa eli pääsiäispulla


Sitruunababa on ihana pääsiäispulla, jonka sanotaan kuuluvan ortodoksiseen pääsiäiseen.
Perinteisesti baba paistetaan korkeissa vuoissa, mutta ne onnistuvat hyvin myös muffinipellin tai -vuokien avulla kuten itse tein. Babat koristellaan sitruunanmakuisella tomusokerikuorrutuksella.

Alla olevasta ohjeesta tulee noin 15-18 babaa (muffinipellillä valmistettuina).


Juuritaikina:
2½ dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

Taikina:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
100 g silputtuja cocktailkirsikoita
65 g appelsiininkuorikuutioita
6 dl vehnäjauhoja
150 g pehmeää (ei täysin sulatettua) voita

Sitruunaliemi kostutukseen:
2 dl vettä
1 dl sitruunasta puristettua mehua (1 sitruuna pitäisi riittää)
1 dl sokeria

Kuorrutus:
4 dl tomusokeria
25 g sulatettua voita
sitruunamehua
(halutessasi pari tippaa elintarvikeväriä värjäämiseen)

1. Valmista juuritaikina. Murenna hiiva haaleaan maitoon. Lisää suola, sokeri ja vehnäjauhot. Anna taikinan olla peitettynä lämpimässä paikassa 30 minuuttia.
2. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muna-sokerivaahto taikinajuureen yhdessä sitruunankuoriraasteen, silputtujen cocktailkirsikoiden sekä appelsiininkuorikuutioiden kanssa. Vaivaa taikinaan vehnäjauhot ja lisää lopuksi pehmeä voi käsin vaivaten.
3. Jaa taikina hyvin voideltuihin vuokiin ja anna kohota peitettyinä lämpimässä paikassa vielä noin 30 minuutin ajan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuutin ajan, kunnes babat ovat kypsiä ja ovat kauniin kullanruskeita. Älä poista baboja vuoistaan.
4. Kiehauta kostutusliemi. Kaada liemi lämpimien babojen päälle vuokiin. Anna niiden jäähtyä ja kostua vuoissaan vähintään tunnin ajan. Poista sen jälkeen vuoista. Sekoita kuorrutusaineet keskenään ja mausta maun mukaan sitruunamehulla. Halutessasi voit värjätä kuorrutteen elintarvikevärillä. Levitä kuorrute jäähtyneiden babojen pintaan.

2 kommenttia:

  1. Vautsi! En ole ikinä ennen kuullut näistä pääsiäisbaboista! Hauska nähdä minulle aivan uusia leivonnaisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo babat ovat kyllä herkullisia! :D Itsekään en ollut kuullut baboista ennen kuin teimme niitä aikoinaan koulussa. Jotkut käyttävät kostutukseen rommia sitruunamehun sijaan, mutta itse tykkään käyttää kostutukseen sitruunalientä. Näin baboista tulee vieläkin raikkaampia :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!