Pages

22. maaliskuuta 2014

Amerikkalaiset suklaamuffinssit


Tervehdys taas tännekin! Eilen kohdalleni osui jokin mahapöpö pitkästä aikaan useamman vuoden tauon jälkeen, jonka seurauksena oksentelua parin tunnin ajan. Sitten olo alkoikin jo kummasti helpottaa. Alkuperäinen suunnitelmani leipoa jotain näin viikonlopun kunniaksi siis peruuntui tämän inhottavan pöpön takia.. Eiköhän viikonloppu mene siis vain pelkässä lepäilyssä ja sängyllä maatessa. Malttamattomana jo odotan että pääsen taas leipomaan jotakin hyvää!

Tuossa yksi päivä leivoinkin suklaamuffinsseja iltapalaksi. Suklaamuffinssit ovat varmasti sellaisia, jotka kelpaavat lähes kaikille herkkusuille ja ne ovat vieläpä niin nopeita tehdä! Mietin aluksi tekeväni kuorrutteen näihin suklaamuffinsseihin, mutta kyllä ne menevät oikein hyvin myös ilman minkäänlaista kuorrutetta. Ehkäpä sitten ensi kerralla on myös kuorrutteen vuoro!

Ohjeesta tulee noin 12 kappaletta isoja muffinsseja. Toki jos teet pienempiä muffinsseja, niin paistoaikaa kannattaa hiukan lyhentää.


Muffinssimassa:
100 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
noin 120-130 g Taloussuklaata pieneksi pilkottuna

Koristeluun:
tomusokeria

1. Valmista muffinssitaikina. Vaahdota huoneenlämpöinen, pehmeä voi sekä sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Jos voi on liian kovaa, sitä on hankala vaahdottaa, joten se kannattaa ottaa huoneenlämpöön reilusti ennen kuin aloittaa leipomisen. Jos kuitenkin otat voin suoraan jääkaapista, niin voit hieman pehmentää sitä mikrossa (vain muutaman kymmenen sekuntin ajan), mutta varo ettei voi ala sulaa!
2. Lisää kananmunat yksitellen voi-sokerivaahtoon samalla vatkaten.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa samalla varovasti sekoittaen esimerkiksi nuolijalla tai lastalla. Kääntele lopuksi suklaarouhe taikinaan ja sekoita vain sen verran, että taikina on tasainen. Jaa taikina silikonisiin tai paperisiin muffinssivuokiin. Täytä muffinssivuoista vain noin ¾ osaa, sillä taikina kohoaa paiston aikana.
4. Paista 200-asteisessa uunissa (keskitasolla) noin 20 minuutin ajan, kunnes muffinssit ovat kypsiä.
5. Siivilöi paistettujen muffinssien pinnalle tomusokeria ja tarjoile!




 
 

4 kommenttia:

  1. muffinseja iltapalaks, ihanaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja oikein hyvä iltapala tämä olikin! :D

      Poista
  2. Näyttää superr hyvältä! :) Näitä on pakko kokeilla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullisia nämä olivatkin! Suklaamuffinssit kelpaavat aina. :D

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!