Pages

5. elokuuta 2013

Raparperi-marenkitorttu

 
Raparperi-marenkitorttu on aivan ihana kesäherkku! Tämä torttu kätkee sisäänsä raparperitäytteen ja sen päällä on vielä kerros pehmeää marenkia. Nam! Tämä ohje on Maku.fi-sivustolta.


Pohja:
125 g voita
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
½ tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 rkl vettä

Täyte:
300 g (5-6 dl) raparperipaloja
1 dl sokeria
½ dl vettä
4 keltuaista
3 rkl maissitärkkelystä
30 g (2 rkl) voita
1 rkl sitruunamehua

Päälle:
4 valkuaista
1½ dl sokeria

1. Valmista pohjataikina. Nypi voi ja kuivat aineet keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voideltuun (halkaisijaltaan 28 cm) piirasvuokaan pohjalle ja reunoille. Anna taikinan jähmettyä vuokaan jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Näin taikina ei valahda paistamisen aikana reunoilta.
2. Kuori ja paloittele raparperit. Tarvitset raparperipaloja 5-6 dl. Keitä niitä kattilassa sokerilla maustetussa vedessä 5 minuuttia ilman kantta. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa. Lisää täytteen loput ainekset kattilaan ja vatkaa kierrevatkaimella tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa. Jäähdytä.
3. Pistele pohja haarukalla. Kypsennä 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 15 minuuttia.
4. Levitä raparperitäyte pohjalle.
5. Valmista marenki. Vaahdota valkuaiset puhtaassa, kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä samalla vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes marenkivaahto on kiiltävää. Levitä vaahto huolimattomasti raparperitäytteen päälle. Jatka paistamista uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 10 minuuttia, kunnes marenki on saanut hieman väriä.

VINKKI! Helpotat työtä tekemällä tortun pohjan ja täytteen edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappiin. Myös marenkiin tarkoitetut valkuaiset säilyvät jääkaapissa erillisessä astiassa kelmulla peitettynä.

5 kommenttia:

  1. Varmasti marengin makeus tasapainottaa ihanasti raparperin happamuutta, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä kokeilemisen arvoinen resepti ja piirakka hävisi nopeasti parempiin suihin. Tosin raparperitäyte ei ollutkaan ihan niin happama kuin olin kuvitellut, mutta hyvää tämä oli joka tapauksessa. Kannattaa testata vaikka sitten ensi kesänä, jos raparpereja ei enää ole saatavilla! :)

      Poista
  2. Kaikki, missä on marenkia, uppoaa minuun.:)

    VastaaPoista
  3. Näyttää kyllä ihan älyttömän hyvältä!! Ja varmasti on myös sitä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista kommenteistanne! Tämä piirakka on kyllä ihanaa! Raparperitäytteen päällä on runsas kerros marenkia. :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!