Pages

27. elokuuta 2014

Omenahyydykekakku


Meillä on pihalla ihan tajuttomasti omenoita ja nyt alkaa sitten omenareseptien testaaminen!

Keitin tässä yhtenä iltana omenahilloa, jota sitten hyödynsin tähän ihanaan omenahyydykekakkuun. Koristelin kakun omenasiivuista tehdyllä ruusulla. Omenasiivujen kannattaa olla aika ohuita, varsinkin ruusun keskiosassa. Lisäsin keksipohjaan myös ripauksen kanelia.

Ajattelin, että voisihan sitä tässä viikkojen myötä keittää omenahilloa myös kellariin talven varalle. :) Olisi sitten talvella mukava syödä itse tehtyä omenahilloa esimerkiksi lettujen kera!


Kanelinen keksipohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g sulatettua voita tai margariinia
kanelia maun mukaan

Omenahyydyke:
4 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
3-4 dl omenahilloa
noin ½-1 dl sokeria (hillon makeuden mukaan)
2 tl vaniljasokeria
7 liivatelehteä
tilkka (n. 4 rkl) vettä tai sitruunamehua

Omenakiille:
2½ dl omenamehua (tai jotain muuta mehua)
3 liivatelehteä
halutessasi elintarvikeväriä

Koristeluun:
ohuita omenasiivuja

Lisäksi:
kiille omenoiden päälle hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaisesti

1. Valmista keksipohja. Murenna keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi. Mausta keksiseos makusi mukaan kanelilla. Painele 24-26 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Laita pohja täytteen valmistamisen ajaksi jääkaappiin.
2. Valmista omenahyydyke. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, omenahillo ja sokerit keskenään sähkövatkaimella erillisessä kulhossa. Kuumenna tilkka vettä, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan haarukalla sekoittaen. Kaada liivateneste ohuena nauhana omenaseokseen samalla vatkaten. Kääntele joukkoon lopuksi kermavaahto. Kaada omenahyydyke keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.
3. Valmista kiille kakun päälle. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Ota noin ½ dl omenamehua mukiin ja kuumenna se mikrossa kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan mehutilkkaan. Sekoita haarukalla. Lisää liivateseos loppuun mehuun ja sekoita. Kaada kiille varovasti kakun päälle. Älä hulauta kiillettä samalla kertaa kakun päälle, vaan käytä apuna esimerkiksi kauhaa. Kaada kiillettä pikkuhiljaa ensin kauhaan, josta se sitten valuu kakun päälle. Anna kakun olla jääkaapissa mielellään yön yli.
4. Koristele kakku ohuista omenasiivuista tehdyllä ruusulla. Keitä kakkukiille omenasiivuja varten hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaisesti ja sivele pullasudilla se omenien päälle.


4 kommenttia:

  1. Onpas hieno kakku ja kuulostaa kovin herkulliselta. Kiva keksintö tuo omenaruusu! Taidan tätä kokeilla nyt on omenoiden aika käsillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Oikein hyvää tämä olikin, eikä kakku ollut yhtään liian makea! :) Kannattaa testata!

      Poista
  2. Mahtavan näköinen tuo omenasuikaleista tehty ruusu! :D Meilläkin on hirmuisesti omenoita takapihalla ja niistä pitäisi kyllä leipoa jotain! Tämä voisi olla hyvä vaihtoehto! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Kokeile ihmeessä! Meilläkin on omenoita jopa liiaksi, eikä kaikkea millään ehdi käyttää! :D

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!