Pages

1. helmikuuta 2014

Eläinkakku 1-vuotiaalle pikkumiehelle


Sain nyt viikonlopuksi kakkutilauksen sukulaispojan 1-vuotissynttäreille. Kakku piti sisällään herkullisen hedelmätäytteen, joka ei ole yhtään liian makea ja varsinkin itse pidän täytteestä erittäin paljon. Tällä kertaa tein kakkupohjasta entistä suuremman, 8 munan pohjan. Paistoin sen säädettävässä reunavuoassa ja totesin, että kyseisessä vuoassa on todella kätevä paistaa kakkupohjia! Vaikka vuoassa ei pohjaa olekaan, niin taikina ei karkaa reunojen ali, kunhan pelti on tasainen. Jos paistat kakkupohjan reunavuoassa, aseta vuoka leivinpaperille tasaisen pellin päälle ja kaada taikina siihen. Vuokaa ei voidella ollenkaan, sillä valmis kakkupohja irrotetaan reunavuoasta esimerkiksi paletilla. Kun irrotat kakkua vuoasta, vedä palettia ihan vuoan reunoja pitkin ettei kakkupohja rikkoonnu!

Sain kakun koristeluun suht vapaat kädet, joten valitsin kakkuun eläinteeman. Näpersin sokerimassasta kolme erilaista eläinhahmoa; norsun, leijonan sekä kirahvin. Voi että kuinka kivaa on näpertää erilaisia hahmoja ja niiden parissa kuluukin helposti huomaamatta useampi tunti, kuten myös näiden hahmojen kanssa! Kermareunojen sijaan päällystin kakun vaaleansinisellä sokerimassalla ja kakun alareunaan pursotin voikreemistä pienet pallot pyöreäkärkisellä tyllalla.

Sukulaispoikamme synttäripäiväksi osuikin kaunis lumisateinen päivä. Suuronnittelut 1-vuotiaalle reippaalle pienokaiselle! Aivan ihana pieni poika ja hymyä riittää! :)


8 munan kakkupohja:
8 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Hedelmätäyte:
480 g (ilman lientä) säilykepersikoita
1 prk (á 175 g) säilykemandariineja
4 dl vispikermaa
200 g sitruunarahkaa
n. 1 dl vaniljakreemijauhetta

Kostutukseen:
säilykehedelmien lientä

Voikreemi (kakun pinnalle. Jos haluat kakun alareunaan pallot, tee voikreemi 1,5-kertaisena):
350 g huoneenlämpöistä voita
3½ dl tomusokeria
(3 tl vanilliinisokeria)

Lisäksi:
sokerimassaa koristeisiin (tarvittava määrä riippuu mm. koristeiden koosta)
elintarvikeväriä sokerimassan värjäykseen
tomusokeria sokerimassan kanssa käsittelyyn

1. Valmista kakkupohja mielellään täyttöä edeltävänä päivänä. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi koneella/sähkövatkaimella. Vaahto on valmista, kun sen päälle tehty kuvio (esimerkiksi numero kahdeksan) pysyy pinnalla hetken. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon. Sekoita varovasti esimerkiksi nuolijalla tai lastalla sekaisin, kunnes taikina on tasainen. Kaada taikina halkaisijaltaan 28-30 cm:n voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Jos käytät säädettävää reunavuokaa (missä ei pohjaa ole), niin sitä ei tarvitse voidella. Laita reunavuoka leivinpaperoidulle pellille ja kaada taikina siihen. Paista pohjaa noin 170-asteisen uunin alatasolla. Säilytä kakkupohja yön yli huoneenlämmössä. Voit kääriä kakkupohjan esimerkiksi kelmuun tai asettaa kakkupohjan ympärille kuvun.
2. Seuraavana päivänä valmista hedelmätäyte. Valuta persikat ja mandariinit (säilytä liemi kostutukseen!) ja soseuta ne sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sen joukkoon sitruunarahka, soseutetut hedelmät ja vaniljakreemijauhetta. Lisää vaniljakreemijauhetta vain sen verran, että täyte napakoituu. Huomioi kuitenkin, että täyte napakoituu vielä jääkaapissa!
3. Halkaise kakkupohja kolmeen tai neljään osaan (jos pohja on kovin paksu, niin neljään osaan leikkaaminen on suositeltavaa ettei kerroksista tule liian paksuja). Nosta alin kakkupohja tarjoilualustalle ja kostuta se sokeroidulla vedellä. Tarvittaessa voit lisätä sokeriliemen sekaan vettä ja sokeria. Levitä täytettä kostutetulle pohjalle ja nosta päälle toinen pohja. Kostuta ja levitä päälle täytettä. Muista kostuttaa myös kakun päällimmäisin pohja! Tämän jälkeen peitä kakku esimerkiksi kuvulla tai kevyesti kelmulla ja nosta kylmään yön ajaksi.
4. Kun kakku on saanut mehevöityä jääkaapissa yön, valmista voikreemi. Kreemi tulee kakun pinnalle sokerimassakuorrutteen alle. Halutessasi voit jättää kreemistä pienen määrän, jolla voit pursottaa kakun alareunaan palloja, kuten ottamissani kuvissa näkyy. Vatkaa huoneenlämpöistä voita (ja vanilliinisokeria jos haluat) hetki niin, että se hiukan kuohkeutuu. Lisää sitten tomusokeria pienissä erissä samalla vatkaten. Vatkaa kuohkeaksi ja vaaleaksi kreemiksi. Levitä valmis voikreemi ohuelti kakun pinnalle. Jos haluat kakun alareunaan pienet pursotetut pallot, niin ylläolevan voikreemin määrät voi tehdä 1,5-kertaisena.
5. Ripottele leivinalustalle tomusokeria ja kauli siniseksi värjätystä sokerimassasta levy, joka riittää koko kakun päälle. Levyn ei tietenkään kannata olla liian paksu, muttei liian ohutkaan sillä muuten se helposti repeilee kakun päälle nostettaessa. Nosta sokerimassa kakun päälle esimerkiksi kaulimen avulla ja tasoita kakun pinta. Leikkaa ylimääräinen sokerimassa reunoista pois (tavallisella tai marsipaaniveitsellä). Koristele kakku haluamallasi tavalla, esimerkiksi sokerimassasta tehdyillä eläimillä ja nimikyltillä (kuten kuvissa). Lopuksi viimeistele kakku pursottamalla voikreemistä kakun alareunaan pieniä palloja pyöreäkärkisellä tyllalla.






5 kommenttia:

  1. Kiitos Essi, olet kyllä tosi taitava! Ja oli todella hyvän makuistakin :) T. Valtteri ja vanhemmat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Todella kiva kuulla, että kakku oli teille mieluinen. Oli taas erittäin mukava päästä tekemään Valtterille kakkua. Aivan ihana pikkumies!! Ja kasvaakin vielä hurjaa vauhtia. :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!