Pages

7. joulukuuta 2012

Täytepitko




Alla olevasta pullataikinasta riittää neljään isoon täytepitkoon. Tosin ei koko taikinasta tarvitse pitkoja tehdä, jos niin monelle ei tarvetta ole, vaan lopun voi käyttää esimerkiksi voisilmäpulliin tai korvapuusteihin. Tällä ohjeella saat aikaiseksi aivan ihania pullapitkoja! Alhaalla vielä kuvalliset teko-ohjeet.


Pullataikina:
5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa tai 2 pussia (á 11 g) kuivahiivaa
1 kananmuna
2 dl sokeria
1½-2 rkl kardemummaa
1½ tl suolaa
13-15 dl vehnäjauhoja
200 g sulatettua voita

Lisäksi:
vaniljakreemiä (8 dl vettä + n. 3 dl vaniljakreemijauhetta)
paistonkestävää vadelmamarmeladia

Voiteluun:
1 kananmuna

1. Valmista pullataikina. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi (noin 37-asteiseksi), jos käytät tuorehiivaa. Kuivahiivaa käytettäessä nesteen tulee olla reilusti kädenlämpöistä (noin 42-asteista) ja kuivahiiva sekoitetaan pieneen määrään jauhoihin. Sekoita tuorehiiva maitoon ja lisää kananmuna, sokeri, kardemumma ja suola. Tässä vaiheessa kuivahiiva-jauhoseos lisätään taikinaan, jos käytät sitä.
2. Aloita jauhojen lisääminen voimakkaasti vatkaten. Kun taikina on paksua velliä, aloita alustaminen käsin jauhoja samalla lisäten. Varo ettei taikinasta tule liian kovaa, koska muuten lopputuloksena on kuivia pullia. Lisää siis jauhoja vähitellen. Lisää sulatettu ja hiukan jäähtynyt voi alustamisen loppuvaiheessa. Pullataikina on valmista, kun taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista.
3. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
4. Ota taikinasta pieni pala ja kaulitse se tasaiseksi ohueksi levyksi. Pursota molemmille puolille vaniljakreemiä ja taita reunat levyn keskelle. Nosta pitko pellille leivinpaperin päälle. Itse painelin käsillä pitkon keskelle vielä "uran", kun se oli nostettu pellille. Leikkaa pitkon molempiin reunaan saksilla ns. viiltoja ja taita viiltojen päitä hieman pitkon alle, jotta siitä tulee siistimpi. Anna pitkon kohota hetki leivinliinan alla.
5. Voitele pitko munalla ja pursota keskelle vadelmamarmeladia sekä vaniljakreemiä. Paista pitkoa 200-asteisessa uunissa noin 30-35 minuuttia tai kunnes se on kypsä.
6. Halutessaan pitkon voi viimeistellä tomusokerikuorrutuksella, kun pitko on jäähtynyt.

Kuvalliset teko-ohjeet:
1. 
2. 
3. 
4.  

10 kommenttia:

  1. Hei! Tarkentava kuva tai ohje viiltojen tekemisestä ja niiden kääntämisestä olisi tervetullut. Ihanan näköinen resepti, aion testata! :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos kommentistasi! Kun leikkaat viiltoja saksilla, niin pidä sakset hiukan viistoasennossa eli saksen kärjet viistosti pitkon alkupäätä kohti (siis tuota yläpäätä kohti, mistä aloitat viiltojen leikkaamisen). Älä siis pidä saksia siten, että saksen kärjet osoittavat pitkon toiseen reunaan, mihin viillot myös tulevat. Kun olet leikannut viillot pitkon reunaan, niin voit tarvittaessa hieman kääntää viiltojen kärkiä pitkon alle, jotta pitkosta tulee nätimpi. Tämä selitys ei varmasti kaikkein parhain nyt ollut, mutta pistän toiveesi korvan taakse, että pari lisäkuvaa tähän ohjeeseen olisivat vielä tervetulleita! :)

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Ihana ohje, aion hyödyntää tulevan viikonlopun rippijhlissa! Tiedätkö voiko tämän tehdä etukäteen, raakapakastaa ja paistaa vasta juhlapäivänä? Itse kun en pidä pakastetusta ja sulatetusta pullasta, mutta nuo raakapakasteet on eri juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Nyt en kyllä varmuudella uskalla vastata tuohon raakapakastamiseen, koska kotioloissa en ole sitä tehnyt (vaikka raakapakastaminen onkin myös kotona mahdollista). Toki leipomoissa, joissa olen ollut, niin täytepitkoja on raakapakastettu, joten toki se voisi toimia myös tämän pitkon kohdalla kotonakin! Itse en kuitenkaan ole testannut sitä kotioloissa, koska olen juhlien pullat paistanut samana aamuna. Ja voisihan pitkot leipoa valmiiksi vaikka edellisenä päivänä (ilman kohotusta) ja laittaa kelmulla peitettynä yön yli jääkaappiin, josta aamulla nostaa ne uunin päälle kohoamaan ja lopuksi paistumaan. Tuota menetelmää koulussakin aina välillä käytimme, että tuotteet kylmäkaappiin yön yli ja seuraavana aamuna paistetaan. 100 % varmuudella en kuitenkaan uskalla luvata mitään, mutta jos itse en samana aamuna ehtisi pullaa leipomaan niin tekisin ne edellisenä iltana ilman kohotusta jääkaappiin ja kohottaisin sekä paistaisin seuraavana aamuna. Oikein herkullinen ohje tämä kyllä on, joten olisi varmasti kiva lisä kahvipöytään. :)

      Poista
  4. Vau, todella upeita pitkoja! Mieleni tekee useinkin leipoa hiivataikinaa, mutta välillä on vaikeaa päättää, millaista pullaa siitä pyöräyttäisi. Tämä ohje menee ehdottomasti kokeiluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä pitkoa kannattaa ihmeessä tehdä! Oikein hyvää on ja 2,5 dl:n taikinastakin tulee samanlaisia pitkoja kaksin kappalein. :)

      Poista
  5. Näyttävät erinomaisilta! Tiedätkö, miten voisin tehdä itsetehtyä vaniljakreemiä? Haluaisin tänään tehdä täytepitkoja muttei ole vaniljakreemijauhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Googlesta löytyy ohjeita vaniljakreemiin, jos ei kyseistä jauhetta löydy kaapista (hakusanalla "itse tehty vaniljakreemi"). En ole vaniljakreemiä itse nyt tehnyt, kun tuota jauhetta löytyy kaapista. :)

      Poista
  6. Kiitos ohjeesta! Leivoin juuri tällä ohjeella ja kauniita pitkoja tuli:) Leivon varmasti toistekkin tällä. Tosin taikinasta olisi saanut tuplaten pitkoja kun omistani tuli jättiläispitkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tuoretta pullaa ei voita mikään! Itselläkin olisi suunnitelmissa taas joku päivä leipoa jonkinsortin pullapitko, mutta saa nyt nähdä milloin sitä ehtii. :D

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!