Pages

7. marraskuuta 2012

Kinuski-persikkakakku


Tässä kakku, jonka tein jokunen aika sitten (kakku on vain lisätty blogiin paljon myöhemmin). Maultaan tämä kakku on herkullinen. Kinuski ja persikka sopivat hyvin yhteen. Kakku päällystettiin itsetehdyllä vaahtokarkkikuorrutteella. Koristeet tehtiin sokerimassasta. Täytteiden ohjeet lainattu Kinuskikissalta.


Kakkupohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
2½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Kinuskikastike: (valmista täyttämistä edeltävänä päivänä!)
4 dl kuohukermaa
4 dl fariinisokeria

Kinuskivaahto:
kinuskikastike vaahdotettuna
5 dl vaahtoutuvaa vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vaniljakreemijauhetta

Lisäksi väliin:
säilykepersikkapaloja (halutessasi voit käyttää myös muita hedelmiä kuten banaania -> muista sitruunamehua niihin etteivät tummu, päärynää ym tai marjoja esim. mansikkaa, vadelmaa ym..)

Kostutukseen:
sokerivettä tai spritea

Päälle:
vaahtokarkkikuorrute
koristeita sokerimassasta

Täyttämistä edeltävänä päivänä...
1. Valmista kakkupohja edellisenä päivänä ennen kuin täytät kakun. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja sihtaa joukkoon. Paista kakkupohjaa voidellussa ja korppujauhotetussa irtopohjavuoassa 190 asteessa noin 40-60 minuuttia (uunin tehosta riippuen).
2. Valmista täyttöä edeltävänä päivänä myös kinuskikastike, jotta se on täysin kylmää ennen vaahdotusta. Mittaa kattilaan ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pari minuuttia. Kaada kulhoon jäähtymään ja siirrä sitten jääkaappiin seuraavaan päivään asti.

Seuraavana päivänä...
3. Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimella. Vaahdota myös vispikerma. Yhdistä vaahdot ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää lopuksi vaniljakreemijauhe, joka tekee vaahdon rakenteesta jämäkämpää.
4. Tarvittaessa pilko säilykepersikoita pienemmiksi paloiksi.
5. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan.
6. Aseta alimmainen kakkupohja tarjoilualustalle ja kostuta sokerivedellä (tai spritella). Levitä persikkapaloja pohjalle ja päälle kinuskivaahtoa. Täytä loppu kakku samalla tavalla ja kostuta päällimmäinenkin pohja. Sivele kakun pinnoille loput vaahdosta ja päällystä se itsetehdyllä vaahtokarkkikuorrutteella. Linkki kyseisen kuorrutuksen ohjeeseen on ylhäällä.
7. Laita kakku jääkaappiin yön yli. Koristele tarjoilupäivänä haluamallasi tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!