Pages

8. helmikuuta 2016

Suklaiset laskiaispullat


Laskiainen on kyllä ihan parasta aikaa, kun saa nauttia herkullisia laskiaispullia! Joka vuosi aina kysytään perinteisesti; mansikkahillolla vai mantelimassalla? Itse olen enemmänkin mansikkahillolla täytettyjen laskiaispullien perään. Tänä vuonna herkuttelimme suklaisilla laskiaispullilla. Alunperin tein pullataikinankin suklaaversiona, mutta tähän alla olevaan ohjeeseen käytetään sen sijaan ihan normaalia pullataikinaa. Pitää tuota suklaista pullataikinaa vielä testata joku päivä uudestaan. Maussa ei toki mitään vikaa ollut, mutta vähän vielä hiomista se vaatii että se on blogiin julkaisukelpoinen.
Suklaakermaan kannattaa käyttää mieluummin vispikermaa, koska kuohukerma saattaa muuttua rakeiseksi yhdistämällä siihen suklaasulan. Muista antaa suklaasulan hiukan jäähtyä ennen kermavaahtoon lisäämistä, ettei kerma sula!

Viime vuonna tein laskiaisena sitruunaisia laskiaispullia ja nekin olivat oikein herkullisia! Ohje niihin löytyy täältä.

Alla olevasta ohjeesta tulee noin 20-25 laskiaispullaa.
Hyvää laskiaista!


Pullataikina:
5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
1-2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 kananmuna
1-1½ rkl kardemummaa
noin 15 dl vehnäjauhoja
200 g voita

Voiteluun:
kananmunaa

Suklaakerma:
6 dl vispikermaa
250 g sulatettua tummaa suklaata

Lisäksi:
mansikkahilloa

Viimeistelyyn:
tomusokeria

1. Valmista pullataikina. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi mikrossa. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää vehnäjauhoja vähitellen, aluksi vatkaten vispilällä, jotta taikinaan sitoutuu ilmaa. Lisää sulatettu rasva alustamisen loppupuolella. Lopuksi taikinaa voi sekoittaa käsin (ellet tee taikinaa kokonaan yleiskoneella). Varo ettet lisää taikinaan liikaa jauhoja, koska muuten pullista ei tule hyviä! Taikinan tulee jäädä pehmeäksi ja niin, että se irtoaa jo hieman kulhon reunoista. Peitä taikinakulho liinalla. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.
2. Kun pullataikina on kohonnut, kaada se kevyesti jauhotetulle leivinpöydälle. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina pieniin paloihin (riippuen minkä kokoisia pullia haluat). Pyörittele palat pyöreiksi pulliksi ja siirrä leivinpaperoidulle pellille kohoamaan kaksinkertaisiksi. Peitä pullat leivinliinalla kohoamisen ajaksi.
3. Voitele kohonneet pullat kevyesti vatkatulla munalla, ripottele pinnalle mantelilastuja ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia, kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita.
4. Anna pullien jäähtyä ennen täyttämistä. Leikkaa jäähtyneistä pullista kansi pois. Vaihtoehtoisesti voit leikata jo lämpimistä uunista tulleista pullista kannen pois terävällä veitsellä, niin pullat jäähtynevät siten nopeammin.
5. Valmista suklaakerma. Sulata suklaa varovasti joko mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi (pursotuskermaa aavistuksen löysemmäksi). Yhdistä hieman jäähtynyt suklaasula kermavaahtoon samalla vatkaten. Lusikoi suklaakerma tähtityllalla varustettuun pursotuspussiin ja pursota pullien sisälle. Jätä keskelle tyhjä kolo mansikkahillolle. Pursota mansikkahillo suklaakerman keskelle ja nosta pulliin kannet päälle.
6. Viimeistele pullat siivilöimällä pinnalle tomusokeria. Säilytä laskiaispullat jääkaapissa ja tarjoile mielellään samana päivänä kuin ne on täytetty, sillä silloin ne ovat parhaimmillaan!


2 kommenttia:

  1. Todella hyvännäköisiä laskiaispullia!
    Tuo suklaavaihtoehto kuulostaa ja näyttää herkulliselta, pitää kokeilla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo nämä laskiaispullat sopivat erityisesti suklaan ystäville! :D

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!