Pages

9. marraskuuta 2015

Brigadeiro (brasilialaiset suklaapallot)


Brigadeiro on Brasiliasta kotoisin oleva makeinen. Se on äärettömän helppo valmistaa. Brasiliassa se on suosittu tarjoiltava mm. syntymäpäivillä ja erityisesti lapset tykkäävät niistä. Brigadeiro on hyvin samankaltainen Beijinho de Coco -makeisen kanssa, jota olen myös aiemmin tehnyt.

Pyörittelin valmiit pallot tomusokerissa sekä kaakaojauheessa, mutta netissä niitä on nähty pyöriteltävän mm. erilaisissa strösseleissä, pähkinärouheessa ja kookoshiutaleissa. Valmiit pallot voi pyöritellä oikeastaan missä vain!

Ohjeesta tulee noin 30 pientä makeista.


Makeismassa:
1 prk (397 g) makeutettua kondensoitua maitoa
3 rkl (makeuttamatonta) kaakaojauhetta
1 rkl voi

1. Laita kaikki ainekset kattilaan. Lämmitä seosta keskilämmöllä noin 10-15 minuutin ajan kokoajan sekoitellen, kunnes se paksuuntuu ns. toffeemaiseksi. Massa palaa herkästi pohjaan, joten älä kuumenna sitä liian kuumalla lämpötilalla ja muista sekoittaa pohjaa myöten. Poista kattila liedeltä. Kaada seos metallikulhoon ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
2. Pyörittele massasta pieniä palloja (noin teelusikallisen verran). Tarvittaessa voit rasvata käsiä hiukan öljyllä/voilla, jotta pyöritteleminen on helpompaa. Pyörittele valmiit pallot esimerkiksi joko tomusokerissa tai kaakaojauheessa. Laita makeiset pieniin karamellivuokiin. Säilytä makeiset kylmässä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!