Pages

28. lokakuuta 2014

Mokkakreemileivokset


Tein useita vuosia (ehkä noin 4-5 vuotta) sitten muutaman kerran ihania mokkakreemileivoksia. Kuitenkin niiden resepti unohtui lopulta kaapin pohjalle, enkä enää vuosiin muistanut näitä leivoksia. Kun keitin nyt syksyllä omenahilloa pihamme omenista, mieleeni muistui tämä resepti! Halusin jälleen tehdä pitkästä aikaa näitä herkullisia leivoksia. Nämä ovat aivan ihania! Ohjeen olen aikoinaan napannut Nasuttajan blogista.


Pohja:
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl vahvaa kahvia
200 g voita tai margariinia

Mokkakreemi:
1 dl kuohukermaa
1 rkl perunajauhoja
1 dl sokeria
1 kananmuna
¼ dl vahvaa kahvia
100 g voita

Lisäksi väliin:

n. 250 g omenahilloa

Kostutus:

sokerilla maustettua vahvaa kahvia

1. Valmista pohja. Sulata voi. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa. Siivilöi seos muna-sokerivaahtoon vuorotellen voin ja kahvin kanssa samalla sekoittaen. Levitä leivinpaperoidulle pellille ja paista 200-asteisessa uunissa (keskitasolla) noin 15-20 minuutin ajan. 

2. Lisää kreemin kaikki muut ainekset paitsi voi kattilaan. Sekoita koko ajan, kunnes sakenee, mutta älä keitä! Jäähdytä ja lisää vähitellen kuohkeaksi vaahdotetun voin joukkoon. Vatkaa tasaiseksi kreemiksi. 
3. Leikkaa jäähtynyt pohjalevy kahtia. Kostuta toinen pohjista ja levitä sille omenasosetta sekä puolet kreemistä. Nosta toinen puoli päälle, kostuta ja levitä päälle loput kreemistä. Laita hetkeksi jääkaappiin.
4. Leikkaa leivoksiksi ja koristele haluamasi mukaan. Leivokset voi pakastaa. Pakastetut leivokset sulatetaan huoneenlämmössä.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää herkulliselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herkullisia nämä ovatkin. Onneksi muistin tämän reseptin taas monen vuoden tauon jälkeen! :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!