Pages

13. heinäkuuta 2014

Mansikka-mustikkaleivokset


Kesä on ihanaa aikaa! Ostin kotiin 2 litran verran mansikoita, joten päätin sitten käyttää niitä myös leivonnassa. Mansikkahyydykekakun leivoin jo juhannukseksi, joten nyt ajattelin leipoa mansikka-mustikkaleivoksia.

Tein nämä leivokset neliönmuotoiseen reunavuokaan, jossa ei siis ole pohjaa ollenkaan. Olen monta kertaa todennut ne niin käteviksi, varsinkin kun hyydykekakun voi valmistaa suoraan tarjoilualustalle! Toki jos et halua tehdä leivoksia, voit tehdä tällä ohjeella myös perinteisen hyydykekakun. Jos haluat tehdä pyöreän hyydykekakun, niin käytä noin 26 cm:n halkaisijaltaan olevaa vuokaa.

Alla olevasta ohjeesta tulee noin 15-20 leivosta koosta riippuen. Ihania leivoksia!


Keksipohja:
300 g Digestive-keksejä
150 g sulatettua voita

Mustikkahyydyke:
2½ dl kermaa
2½ dl mustikoita soseutettuna
¾ dl sokeria
n. ½ rkl vanilliinisokeria
200 g tuorejuustoa
3 liivatelehteä
3 rkl vettä

Mansikkahyydyke:
2½ dl kermaa
150 g mansikoita soseutettuna
n. ½ dl sokeria
½ tl vanilliinisokeria
200 g vaniljarahkaa
3 liivatelehteä
3 rkl vettä

Mansikkakiille:
3 dl mansikkasurvosta (noin 350 g mansikoita)
3 liivatelehteä
3 rkl vettä

Koristeluun:
tuoreita mansikoita
sitruunamelissaa

1. Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Painele noin 23x23 cm:n vuokaan.
2. Valmista ensin mustikkahyydyke. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Soseuta mustikat ja makeuta mustikkasose sokerilla. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Vaahdota kerma. Kuumenna tilkka vettä mikrossa, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan. Kaada liivate ohuena nauhana mustikkaseokseen samalla sähkövatkaimella vatkaten. Kääntele lopuksi mustikkaseos vaahdotetun kerman joukkoon ja kaada vuokaan keksipohjan päälle. Anna mustikkahyydykkeen hyytyä jääkaapissa ennen mansikkahyydykkeen valmistusta.
3. Valmista mansikkahyydyke. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Soseuta mansikat ja makeuta mansikkasose sokerilla. Lisää joukkoon vaniljarahka ja vatkaa tasaiseksi. Vaahdota kerma. Kuumenna tilkka vettä mikrossa, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan. Kaada liivate ohuena nauhana mansikkaseokseen samalla sähkövatkaimella vatkaten. Kääntele lopuksi mansikkaseos vaahdotetun kerman joukkoon ja kaada mustikkahyydykkeen päälle. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi.
4. Valmista lopuksi mansikkakiille. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen noin 5-10 minuutin ajaksi. Soseuta mansikat. Kuumenna tilkka vettä mikrossa ja liuota liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan. Valuta liivate ohuena nauhana mansikkasoseeseen samalla sekoitellen. Kaada kiille mansikkahyydykkeen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.
5. Poista reunavuoka ympäriltä ja leikkaa haluamasi kokoisiksi leivoksiksi. Koristele tuoreilla mansikoilla ja sitruunamelissalla.

 

13 kommenttia:

  1. Oi mutta nuo näyttävät äärettömän herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä ne todellakin olivat! :D

      Poista
  2. Todella upean näköisiä leivoksia, värit on aivan ihanat!

    VastaaPoista
  3. Ompa herkullisen näköisiä. Nams!

    VastaaPoista
  4. Ihanan raikkaan näköisiä leivoksia! :) Varmasti tosi maukkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olivathan nämä aikas hyviä! Varmasti tulee tehtyä uudestaan monia kertoja. :D

      Poista
  5. Ihan uskomattoman hyviä tuli kun viikonloppuna kokeilin näitä tällä sun ohjeella! Täähän sopis hyvin myös tohon mansikkaleivontakisaan mikä tuolla on menossa, itse ainakin äänestäisin! http://www.cuponation.fi/blogi/mansikkaherkku-aanestys/

    Mansikat ja mustikat maistuu yhdessä niin hyvältä. Kiitos vielä tästä reseptistä!

    -Salla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Onpa todella mukava kuulla, että pidit reseptistä! :) Vinkkasin tästä reseptistäni tuohon mansikkaherkkukisaan, jospa vielä mukaan äänestykseen ehtisi!

      Poista
    2. Nyt on muuten myös tämä resepti mukana tuolla mansikkaherkkukisassa! ;)

      Poista
  6. Terve,
    Tein tämän pelkällä mansikkatäytteellä, tosin tuplamäärällä että korkeus oli sama, ja sitten pienentäen niin että mahtu 16 cm:n vuokaan. Perusmatematiikalla sain aineiden suhteet pidettyä samana, mutta lisäsin vähän liivatteen määrää. Silti täyte jäi niin löysäksi, että kun kakusta oli puolet syöty alkoi täyte nojata ja paluun aikana automatkalla hajosi lopullisesti.
    Kuinkahan paljon liivatetta voisi lisätä? Ilmeisesti liivate suurinakaan määrinä ei varsin vaarallista ole, mutta tekee täytteestä kumimaista.
    Todella hyvänmakuinen kakku oli kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! No voihan, onpa ikävä kuulla että kakkusi täytteestä tuli turhan löysää ja se hajosi automatkalla! Eli ymmärtääkseni teit kakun 16 cm:n halkaisijaltaan olevaan (pyöreään?) vuokaan, mutta teitkö koko mansikkatäytteen kaksinkertaisena vai lisäsitkö ainoastaan liivatteiden määrää? Ja paljon liivatelehtiä laitoit? Valmistitko täytteen myös muuten ihan ohjeiden mukaisesti (eli kerma käännellään lopuksi varovasti muun täytteen joukkoon, eikä vatkata enää sähkövatkaimella)? Eihän liivate vaarallista ole, mutta suurina määrinä se tekee täytteestä helposti kumimaista, kuten totesitkin. Sitten kakkua ei ole enää niin mukava syödä! Toivottavasti kakkusi onnistuu seuraavalla kerralla!

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!