Pages
19. joulukuuta 2013
Sekoitettu voitaikina
Ja taas joulutorttuja tekemässä! Tällä kertaa tein ne sekoitetusta voitaikinasta, joka on suht nopea ja helppo tehdä. Ohjeesta tulee noin 10-12 tähtitorttua.
Sekoitettu voitaikina:
250 g voita
4 dl vehnäjauhoja
n. 1 ¼ dl kylmää vettä
Lisäksi:
luumu- tai aprikoosimarmeladia
Voiteluun:
1 kananmuna
Viimeistelyyn:
tomusokeria
1. Mittaa jauhot kulhoon ja lisää voi. Sekoita jauhot ja voi keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi nopeasti käsin sekoittaen tasaiseksi taikinaksi. Sekoita vain sen verran, että neste ja rasva sitoutuvat jauhoihin. Taikinaan ei saisi muodostua liikaa sitkoa! Halutessasi voit antaa taikinan levähtää jääkaapissa ennen leivontaa, mutta itse jätin tämän kohdan väliin.
2. Jos taikinaan haluaa lehtevyyttä, kaaviloi se taittaen 2-3 kertaan. Ohjeet siihen löytää voitaikinan kuvallisista ohjeista (kohdat nro 11-14, toista kauliminen ja taittaminen siis 2-3 kertaan). Anna taikinan levätä hetki kylmässä (noin 15-30 minuuttia) tämän jälkeen.
3. Kauli taikina noin ½ senttimetrin paksuiseksi levyksi ja ota siitä muotilla tai taikinapyörällä neliöitä. Muotoile joulutortuiksi leikkaamalla jokaiseen kulmaan viilto ja kääntämällä joka toinen sakara keskelle. Paina sakarat keskelle hyvin kiinni etteivät ne nouse paiston aikana. Nosta joulutortut leivinpaperoidulle pellille. Halutessasi voitele tortut kevyesti kananmunalla (vältä keskikohtaa jonne marmeladi tulee) ja lusikoi tai pursota keskelle luumu-/aprikoosimarmeladia.
4. Paista joulutorttuja 225-250 asteisessa uunissa (keskitasolla) 15-20 minuutin verran. Viimeistele joulutortut siivilöimällä päälle tomusokeria.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!