Pages

17. marraskuuta 2013

Ananaskukat

 
Jokin aika sitten selailin ulkomaalaisia leivontablogeja ja törmäsin aivan ihanan näköisiin koristeisiin; ananaskukkiin! Ananaskukat on siis tehty tuoreesta ananaksesta ja ne voi myös syödä jos kuivatun ananaksen mausta pitää. Koristeiden valmistukseen tarvitset vain yhden tuoreen ananaksen! Kukat kannattaa tehdä esimerkiksi päivää tai kahta aiemmin ennen kuin ne käyttää koristeina kakuissa, muffinsseissa tai missä ikinä keksiikään! Tuosta säilyvyydestä en varmuudella pysty sanomaan, kauanko ne pisimmillään säilyvät, mutta itselläni ananaskukat säilyivät 5 päivän ajan (muffinipellillä säilytettäessä kuten ylläolevassa kuvassa). Kyllähän ne saattavat hyvin säilyä pidempäänkin, mutta en tällä kertaa pidempää säilytystä kokeillut. En pakannut kukkia säilytyksen ajaksi minkäänlaisiin rasioihin vaan ne saivat olla muffinipellillä, jossa ne lopuksi kuivatettiinkin. Päälle voi halutessaan laittaa esimerkiksi leivinliinan.

Ananaksen puumainen keskusta muuttuu kauniiksi kukkamaiseksi ananaksen kuivuessa. Itselläni täysin oikeanlaista kukkamaista keskustaa ei ensimmäisellä kerralla tullut, koska tein näitä myöhään illalla (ensiksi ananakset kuivatetaan uunissa). En siis tarpeeksi kauan aikaa pitänyt niitä uunissa, koska oli lopulta pakko päästä nukkumaan seuraavan aamun aikaisen herätyksen takia.. Näitä ei siis kannata alkaa tekemään myöhään illasta, koska kun ananassiivut ovat uunissa, niin kuivumiseen menee aikaa vähintään tunti!

Näitä täytyy tehdä kyllä toistekin, jospa ne sitten onnistuisivat paremmin! Ja ensi kerralla aloitan näiden valmistuksen tarpeeksi varhain (eikä vasta illalla), että ananakset ehtivät kunnolla kuivua uunissa. Oikein kauniita koristeita!


Tarvitset:
1 tuore ananas

1. Kuori ananas. Kun olet kuorinut sen, leikkaa tummat kohdat pois pienellä veitsellä. Muutenkin ananakseen kannattaa tehdä koloja, jotta ananaskukista tulee eläväisempiä.
2. Leikkaa ananaksesta hyvin ohuita siivuja. Kuivaa siivut nukkaamattomaan paperiin tai pyyhkeeseen.
3. Laita siivut pellille leivinpaperin päälle.
4. Kuivata ananassiivuja noin 100-asteisessa uunissa. Noin puolen tunnin jälkeen käännä palat ja kuivata siivujen toista puolta samat puoli tuntia. Uunia ei kannata jättää vahtimatta pidemmäksi aikaa, koska ananaksen reunat saattavat ruskistua!
5. Kun otat ananassiivut uunista, laita ne esimerkiksi muffinipellille (halutessasi muffinipellin koloihin voit laittaa esimerkiksi foliota). Uunista tultuaan siivujen tulee olla kuivahtaneita, mutta niitä täytyy pystyä silti muotoilemaan. Itse laitoin ananaskukat vielä hetkeksi uuniin muffinipellin kanssa. Hetken kuluttua ota muffinipelti pois uunista ja jätä kukat siihen kuivumaan yön yli tai muutamaksi päiväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!