Pages

1. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen sokerityöni

 
Sokerityöt ovat näyttäviä koristeita vaikkapa juhlapöytään. Ne ovat leipomoalan ammattitöistä kaikkein vaativimpia, joten tekeminen vaatii paljon harjoittelua. Lisäksi sokerityöt vaativat sorminäppäryyttä. Valmiiden koristeiden kanssa tulee olla todella varovaisia, sillä ne ovat hauraita ja menevät helposti rikki. Keitetty sokerimassa valmistetaan sokerista, tärkkelyssiirapista ja vedestä. Se keitetään kattilassa oikeanlämpöiseksi. Massan kiehumisen aikana kattilan reunoja on pestävä siveltimen avulla, koska se estää sokerikiteitä pääsemästä massaan. Massasta valmistetut koristeet kovettuvat todella nopeasti!

Kuvassa on ensimmäinen tekemäni sokerityö, jonka tein yhden päivän (noin 5 tunnin) aikana koulussa. Ennen sokerityön aloittamista mitään suunnitelmia ei ollut, mitä aikoo tehdä. Tarkoituksena oli vain kokeilla sokeritöiden tekotapoja. Valitettavasti pääsin tekemään sokeritöitä koulussa vain tämän yhden päivän ajan, vaikka kyllä sitä useammankin päivän olisin voinut näpertää kaikkea kivaa! Tuon valkoisen korin kanssa tuli hieman kiire, koska aika meinasi loppua kesken... Kori ei siis onnistunut toivotulla tavalla! Maissin tein ilman minkäänlaista opetusta/neuvontaa. Kun näin maissin teko-ohjeen eräässä ulkomaalaisessa kirjassa, joka on täynnä erilaisten hedelmien ym ohjeita, niin päätin oma-aloitteisesti kokeilla sitä ja ensimmäiseksi yritykseksi se onnistui mielestäni yllättävän hyvin ja kyllä se paljon kehujakin sai! Jos sokeritöitä haluaa tehdä kotona, niin täytyy hommata tarvittavia välineitä siihen hommaan mm. lämpölamppu. Sokeritöitä ei voi muotoilla paljain käsin, vaan niiden käsittelyssä on oltava kumihanskat, joiden alla vielä puuvillahanskat.

Alhaalla vielä pientä infoa sokeritöistä, kuinka niitä oikein tehdään.


Sokeritöiden erilaisia tekotapoja

Valaminen - tällä valmistustavalla voi valmistaa esimerkiksi lautasen hedelmille. Keitetty sokerimassa kaadetaan silikonialustan päällä olevaan muottiin ja annetaan rauhassa jähmettyä. Sen jälkeen muotin voi irrottaa.

Vetäminen - tämä tapahtuu käsin. Sokerimassaa vedetään käsin pitkiksi "suikaleiksi". Vetämällä voi valmistaa vaikkapa lehtiä hedelmiin tai tehdä vedetyistä suikaleista rusetin.

Puhaltaminen - sokerimassaa kiinnitetään pienen pumpun ympärille ja sen sisälle puhalletaan ilmaa muotoillen samalla käsin halutunmuotoiseksi. Jos ilmaa puhaltaa pallon sisään liikaa, se voi poksahtaa. Täytyy siis pitää huoli siitä ettei puhalla ilmaa liikaa. Puhaltamalla voi valmistaa esimerkiksi palloja tai hedelmiä (mm. omenoita ja päärynöitä). Ne jäävät sisältä ontoiksi. 

Kehrääminen - massasta voi valmistaa myös kehrättyä sokeria, joka sopii hienosti lisäkoristeeksi vaikkapa hedelmäkoriin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!