Pages

14. tammikuuta 2013

Pätkis-macaronit


Macaron on pariisilainen herkku. Sitä kutsutaan toisella nimellä mantelileivokseksi. Nämä ihanan pienet macaronit sopivat upeasti juhlapöytään tai lahjaksi ja niihin löytyy netistä erilaisia täytteitä! Ohjetta lainasin Makeaa murmelin täydeltä -blogista. Aikoinaan tein macaroneja jollain toisella ohjeella, jonka lehdestä olin löytänyt, ja lopputuloksena useimmat macaronit halkeilivat uunissa. Ja yritinpä kerran tehdä myös saman huonoksi koetun ohjeen kaksinkertaisena, mutta siitä ei tullut sitten yhtään mitään. Macaronit vain tarttuivat peltiin kiinni eivätkä siitä rikkoutumatta irti lähteneet. Toki syy saattoi olla siinä, etten silloin vielä omistanut keittiövaakaa ja macaronien määrät saattoivat sen vuoksi mennä hieman pieleen. :)

Tämän (allaolevan) julkaisemani ohjeen totesin hyväksi eikä yksikään macaron haljennut pinnastaan. Jos et satu omistamaan keittiövaakaa, aineksien määrät on sulkuihin merkitty. Toki parhaimman lopputuloksen saat mittaamalla ainekset vaa'alla!


Macaron-massa:
100 g valkuaisia (3 kananmunaa)
110 g mantelijauhetta (2,5 dl)
25 g hienoa sokeria (2 rkl)
200 g tomusokeria (3 dl + 2 rkl)
elintarvikeväriä

Pätkistäyte:
100 g Pätkis-patukoita
½ dl vispi- tai kuohukermaa

1. Vatkaa valkuaisia pienellä teholla ja lisää hieno sokeri pikkuhiljaa valkuaisten joukkoon, kunnes vaahto on kiiltävää ja vatkainta nostamalla vaahtoon jää teräviä huippuja. Seosta ei saa vatkata liian kovaksi! Tässä vaiheessa vaahto tulee värjätä haluamallaan elintarvikevärillä. Käytä jauhemaisia värejä, koska nestemäiset saattavat löysyttää massaa liikaa ja näin ollen macaronsit leviävät pellillä.
2. Yhdistä mantelijauhe ja tomusokeri keskenään erillisessä kulhossa. Nostele seosta nuolijalla pienissä erissä vaahdon joukkoon. Sekoitusvaihe on macaronsien koostumuksen kannalta erittäin tärkeä! Jos sekoitat liikaa, massa muuttuu liian löysäksi. Massa on sopivaa, kun tiputat sitä lusikalla esim. leivinpaperille ja sen pinta muuttuu sileäksi.
3. Pursota leivinpaperin päälle pellille kahden euron kokoisia ympyröitä (halkaisijaltaan noin 2 cm). Pursotuksen jälkeen peltiä voi hieman koputella pöytää vasten, jotta mahdolliset ilmakuplat nousevat pintaan.
4. Anna macaronsien levätä huoneenlämmössä noin puolen tunnin ajan ennen paistoa, jotta pinta kuivuu. Kokeile pinnan kuivuus varovasti sormella.
5. Paista 140-150 asteessa noin 13-15 minuuttia (sopiva paistolämpötila riippuu hieman uunista, joten se selviää vain kokeilemalla). Olen tehnyt niin, että ennen kuin otan macaronsit pois uunista, kokeilen varovasti veitsellä alkavatko ne lähteä irti leivinpaperista. Jos eivät, jatkan paistoa vielä hetken. Macaronsien pinnan ei kuulu olla ruskistunut ja jos niitä paistaa liikaa, sisuksesta tulee liian rapea ja hieman palanut. Anna pohjien jäähtyä kunnolla ennen kuin alat irrottamaan niitä leivinpaperista.
6. Valmista täyte. Pilko pätkikset pienemmiksi ja kuumenna kerma kattilassa höyryäväksi. Lisää pätkispalat höyryävän kerman joukkoon samalla sekoitellen ja anna jäähtyä jääkaappikylmäksi. Vaahdota kylmänä.
7. Täytä macaronsit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!