Pages

14. huhtikuuta 2015

Palmuja ja kirkasta vettä (Malediivit matkapostaus nro 3.)

Olen koonnut tähän jotain ottamiani kuvia Meedhupparusta. Kuvia tuli otettua hirmuisesti!
Saari oli niin miellyttävä paikka lomailla, että en voi muuta kuin suositella!

Iltaisin saaren hiekkapoluilla oli niin ihana kävellä, koska saarella oli aivan pilkkopimeää. Maassa polkujen varrella oli vain pienet valot suuntaa näyttämässä. Pimeys saarella tulikin todella nopeasti.
Koko kaksi viikkoa meni aikalailla paljain jaloin! Kenkiä ei tullut käytettyä oikeastaan muulloin kuin ruokaillessa.

Saarelta löytyy vastaanottorakennus, pääravintola (missä aamiainen, lounas ja illallinen), pääbaari, hius- ja kauneussalonki, spa-hoitola, kiinalainen hieroja, kuntosali, tennis- ja sulkapallokentät sekä muutama rantabaari. Myös erilaisia aktiviteetteja löytyy monipuolisesti, muun muassa vesiurheilua (sukellusta, purjelautailua, vesiskootterilla ajelua jne), pöytätennistä sekä iltaisin erilaista viihdettä ja musiikkia pääbaarissa.

Eläimistä liskoja näkyi päivittäin ja välillä niitä kipitteli myös villamme sisällä. Mutta suloisiahan ne vain olivat! Lisäksi lepakoita näkyi usein taivaalla lentelevän. Yhtenä iltana kun olimme pimeällä polulla kävelemässä, niin säikähdin kamalasti kun lepakko lensi suoraan pään yli! Saarelta löytyi myös hyvin kesy papukaija, joka välillä istui puutarhurin olkapäällä hänen tehdessä töitä. Minkäänlaisia isoja hämähäkkejä tai torakoita ei saarella onneksi vastaan tullut, vaikka olihan siihen jo etukäteen varauduttu.

Jos joku teistä lukijoista on vieraillut jollain muulla Malediivien saarella, niin kertokaa ihmeessä kokemuksianne! Kuulisin niitä mielelläni, koska tulen taatusti matkustamaan Malediiveille toistekin. Se on vain niin ihana paikka rentoutua!











Yllä olevassa kuvassa on vastaanottorakennus, missä sijaitsi myös muutama pieni matkamuistomyymälä. Muita kauppoja saarella ei ollut.

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Olin aikoinaan matkanjärjestäjällä töissä (Fritidsresor, joak nykyään on osa Finnmatkoja) ja Malediivien matkojakin meillä oli. Harmi ettei tullut ikinä käytyä, siellä sun täällä muualla kyllä, kun matkat sai puoleen hintaan eikä silloin ollut vielä lapsia. Jostain syystä Malediivien matka jäi väliin. Mutta voihan asian vielä korjata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! :) Oho, no se on ollut hyvä kun sait matkat ihan puoleen hintaan! Matkailitko sitten missä eri maissa? Se on mukava nähdä maailmaa! Kannattaa ehdottomasti korjata asia ja lähteä Malediiveille jos suinkin mahdollista! Malediivithan on katoava matkakohde vedenpinnan nousun takia.. Ikävä kyllä jonain päivänä niitä ihania pieniä saaria ei todennäköisesti enää ole, vaan huuhtoutuvat veden alle. Paikkana Malediivit on ihana rentoutumis- ja rantakohde. Itsekin heitin loman ajaksi aivot narikkaan ja kunhan vain rentouduin ilman kännykkää ja muuta elektroniikkaa yms! Vaikka olisin vielä enemmän halunnut nähdä niitä paikallisia saaria ja paikallisten elämää siellä. Mutta ehkä sitten joskus tulevaisuudessa! Toivottavasti.

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!