Pages

16. huhtikuuta 2015

Malediivien ihanat herkut (Malediivit matkapostaus nro 5.)

Tällä kertaa esittelen ihania herkkuja, joita Malediiveilla söimme. Nälkä ei kyllä päässyt yllättämään matkan aikana, sillä saarella oli ruokaa tarjolla melkein koko ajan. Vaikka eihän sitä aina olisi tarvinnut syömään mennä, mutta ahneina haluttiin mennä katsomaan mitä tällä kertaa olisi tarjolla.

Meedhupparussa ruoka-ajat ovat seuraavanlaiset:
Aamiaisbuffet klo 7.30-9.30
Aamusnack 10.30-11.30
Lounasbuffet klo 12.30-14.30
Iltapäiväsnack klo 16.00-17.00
Illallisbuffet klo 19.30-21.30
Yösnack klo 23.00-00.00

Pidin saarella tarjottavasta ruoasta erittäin paljon! Lounas- ja illallisbuffetista löytyi joka päivä ihania lihoja, kalaa, hedelmiä sekä niin kauniita petit four -leivoksia ja muita jälkiruokia. Jokaiselle viikon päivälle on oma teema ruoissa, esimerkiksi torstaisin tarjotaan paikallista malediivilaista ruokaa ja muina päivinä esimerkiksi välimerellistä, aasialaista, italialaista sekä grilliruokaa.

Jokaisella matkailijalla on sama pöytä varattuna koko loman ajan sekä sama tarjoilija, joka lounaalla ja illallisella tuo haluamaansa juotavaa. Ravintolassa oli oikein hyvä palvelu! Meillä oli melkein koko loman ajan samat juomatoiveet, joten kun loman loppupuolella tarjoilijapoikamme näki meidän saapuvan syömään, hän vei haluamamme juomat jo valmiiksi pöytään meitä odottamaan!

Ribbon cake. Värikäs kakku, missä monia värejä (punaista, keltaista ja vihreää) mutta koko kakku maistui silti samalta.

Mass fushi. Letut olivat tonnikalalla täytettyjä ja niin hitsin hyviä! Niissä oli vähän tulinen jälkimaku.

Fantasy-jäätelöannos, jossa oli kolme eri makuista jäätelöpalloa sekä hedelmäpaloja.

Tuna puff. Pieniä ja mausteisia tonnikalapasteijoita, myöskin tosi hyviä! Taustalla suklaatuulihattu.

Potato bonda. Perunasta tehtyjä pieniä palleroita. Kuten tapaan kuului, nämäkin olivat hieman tulisia! Lisukkeena tarjottiin kastiketta.

Butter cake. Ihan peruskakkua, mutta silti tosi hyvää (ja rasvaista kuten nimi kertoo)!

Perinteistä malediivilaista ruokaa. Kerran viikossa oli malediivilainen ilta, milloin tarjottiin paikallista ruokaa. Tältä lautaselta löytyi dhai currya, paistettua kalaa (oikealla ylhäällä), kanaa (oikealla alhaalla), riisiä sekä ihania juustosämpylöitä.

Malediivilaisia leivoksia. Näiden leivosten nimistä en nyt valitettavasti osaa sanoa. Edessä oleva suklaaspritsauksella varustettu leivos oli maultaan hiukan toffeemainen/karamellimainen, missä oli seassa myös kookoshiutaleita. Erittäin hyvänmakuinen! Vaalea hyydykeleivos oli kookoksen makuinen ja myös oikein hyvää. Vaaleanpunainen leivos taas ei maistunut oikein millekään.. Aina lounaalla ja illallisella jälkiruokapöytä oli täynnä ihania pieniä leivoksia ja jälkiruokia! Harmi vaan kun pöydästä ei tullut otettua kuvaa..

Jam bun eli suomeksi hillopulla. Pullan sisällä oli hedelmäistä hilloa eikä se ollut yhtään liian makea.

Kawaab. En ole ihan varma mitä näissä oli sisällä, mutta ne olivat oikein herkullisia ja hiukan tulisia. Lisukkeena tarjottiin kastiketta.


Fish bun eli kalapulla. Taikina oli sämpylätaikinan oloinen ja sisällä oli mausteinen kalatäyte. Olisikohan ollut tonnikalaa? Sitä käytettiin nimittäin ruoissa todella paljon.

Mass moakiba. Mausteisia pieniä suupaloja. Näistäkään en osaa sanoa, mitä niissä oli, mutta hyviä silti! Olisikohan näissä ollut ainakin riisiä..?

Kahvileivos. Tämä leivos oli niin ihanan kahvinmakuinen.

Coconut roll eli kookosrulla. Ehdottomasti yksi suosikeistani ja näitä olisi voinut syödä ties kuinka monta! Jos saisin valita nyt mitä haluaisin syödä, niin valitsisin ison kasan näitä kookosrullia! Ne olivat siis ihan kuin lettuja, minkä sisällä oli ilmeisesti ainakin kookoksesta, sokerista ja siirapista (?) tehty täyte.

Ja kookospähkinääkin ehdottomasti halusimme maistaa! Pientä maksua vastaan eräs mies henkilökunnasta halkaisi meille kookospähkinän. Oli kyllä tosi hyvää niin kookosvesi kuin hedelmälihakin! Oli pakko vielä viimeisenä lomaviikkona pyytää tuota miestä halkaisemaan meille toinenkin kookospähkinä! Nam!

10 kommenttia:

  1. Oi vitsi miten hyvännäkösiä nuo kookosrullat! Oliko kuori siis ihan lettua lettua vai sellaista, mitä laitetaan esim kevätrulliin? Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuori oli ihan lettua. Ihan parhaita mitä matkalla tuli syötyä! Saispa nyt ison kasan kookosrullia!! :D

      Poista
    2. Söin thaimaassa paikallisilla markkinoilla sellaisia "lettuja", joissa kuori oli ohuempaa kuin normaaleissa letuissa ja sisällä oli sellaista makeaa "pumpulia" :D maksoi siihen aikaan suunnilleen 0.05euroa kappale. En ole sen jälkeen niitä missään nähnytkään :/

      Poista
    3. Aijaa! Siis ihan älyttömän halpojakin vielä! :D

      Poista
  2. Oooh mitä herkkuja. Kiva kun teit tällaisen postauksen myös, hauska nähdä paikallisia ruokia ja leipomuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi vaan kun ei enempää saanut kuvia niistä ihanista petit four -leivoksista, mitä lounaalla ja illallisella tarjottiin. Ne jälkiruokapöydät olivat niin tajuttoman herkullisen näköisiä! Täynnä ihania pieniä leivoksia! :D

      Poista
  3. Kiva katella näitä kuvia paaston aikana :D :D
    On kyllä niin herkullisen näköisiä :P

    Toi hillopulla oli sen näköinen, että tekis itsekin mieli kokeilla. Joko sun blogista löytyy siihen resepti :P?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hillopullalle ei vielä reseptiä ole blogissani, mutta voisihan sellaisen yrittää kehitellä! Kaikki ruoka ym oli niin hyvää tuolla. Pääsisipä taas niiden ruokapatojen äärelle! :D

      Poista
    2. No jään odottelemaan hillopulla reseptiä :D
      Mä pääsen pian herkkujen ääreen. Ruoka on kummasti parempaa kun joku muu tekee sen :D

      Poista
    3. Se on kyllä niin totta! :D

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!