Pages

2. helmikuuta 2014

Runebergin tortut


Runebergin päivää vietetään helmikuun 5. päivänä. Tämä Runebergin leivos on saanut nimensä suomalaisen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin mukaan. Itse en varsinaisia Runebergin leivosvuokia omista, koska niitä tulee kuitenkin tehtyä niin harvoin. En siis ole nähnyt tarvetta ostaa näille oikeita paistovuokia. Tein nämä tortut siis muffinipellin avulla ja oikein hyvin sekin kävi varsinaisten vuokien sijaan. Jos ei muffinivuokaa omista, niin esimerkiksi muffinivuoat käyvät myös.

Kun Runebergin tortut on paistettu, niin ne kastetaan rommilla maustettuun veteen. Mielestäni kostutus on tärkeä osa tekoprosessia, koska kosteat tortut ovat niitä parhaimpia! Leipomoissa ja konditorioissa tomu-sokerivesikuorrutuksen tilalla käytetään valkoista tai vaaleanpunaista pomadaa.

Alla olevasta ohjeesta tulee noin 12 Runebergin torttua.


Taikina:
200 g pehmeää margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
6 (n. 60 g) piparkakkua
1 pss (80 g) mantelijauhetta
1½ tl leivinjauhetta
1½ tl kardemummaa
100 g appelsiininkuoripaloja
½ dl maitoa tai kermaa

Kostutusvesi:
3 dl kylmää vettä
n. 3-5 rkl sokeria
n. 2 rkl rommia (maun mukaan)

Pinnalle:
vadelmahilloa tai -marmeladia
tomusokeri-vesikuorrutus

1. Valmista taikina. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen samalla voimakkaasti vatkaten.
2. Laita piparkakut pakastepussiin ja murskaa ne kaulimella painaen jauheeksi. Vaihtoehtoisesti voit murskata ne tehosekoittimessa. Sekoita kuivat aineet keskenään (mukaanlukien appelsiininkuoripalat ja piparimurut) erillisessä kulhossa. Sekoita kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa taikinaan.
3. Voitele ja korppujauhota muffinivuoan kolot. Annostele taikina vuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa (alatasolla) noin 25 minuutin ajan, kunnes tortut ovat kypsiä.
4. Kumoa tortut jäähtyneinä. Sekoita kostutusvesi kulhossa. Rommin määrää voi itse säädellä maun mukaan. Upota tortut pariksi sekunniksi kostutusveteen ja nosta tarjoilualustalle.
5. Lusikoi tai pursota torttujen päälle nokare vadelmahilloa ja pursota hillonokareen ympärille valmistamaasi sokerikuorrutetta.

6 kommenttia:

  1. namnam :P Jokohan tänä vuonna minäkin saisin aikaiseksi.. Jatkan blogisi tutkimista, ihania reseptejä! Vesi herahtaa kielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Itsekään en joka vuosi ole vain saanut aikaiseksi tehdä Runebergin torttuja, mutta nyt ihan piti ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä niitä pitkästä aikaan! :D Hyviähän ne ovat, mutta niitä tulee tehtyä vain todella harvoin..

      Poista
  2. Tortut meni just uuniin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Täytyy myöntää, etten ole Runebergin torttuja tehnyt edes joka vuosi niiden juhlapäivänä, mutta tänä vuonna oli pakko tehdä niitä pitkästä aikaan.. Niitä tulee tehtyä aivan liian harvoin, vaikka ne ovatkin niin herkullisia. Kostutus ei ole pakollinen, mutta kyllä itse pidän niistä enemmän kostutettuina. :)

      Poista
  3. Tosi maukkaita tuli! Rommia tosin ei ollutkaan, mutta sovelsin sitten hieman... ;) Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että tortut maistuivat! Heitä pari torttua tännekin..itse en nimittäin enää tänään Runebergeja tehnyt ja nyt niitä tekisi kovasti mieli! :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!