Pages

6. joulukuuta 2013

Kookosananaskakku


Sormet syyhysivät jo päästä kokeilemaan upouutta uuniamme, joka saapui meille keittiön uudistuksen yhteydessä. Valitsin ensimmäiseksi kokeiluksi kookosananaskakun. Tämä kakku on erittäin herkullinen ja maistuva leivonnainen kahvipöytään. Se on myös helppo ja suht nopea tehdä. Kookoksen ja ananaksen yhdistelmä on vastustamattoman hyvä!


Pohja:
75 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl ananaslientä
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2½ dl vehnäjauhoja

Lisäksi:
n. 400 g (säilyke)ananasmurskaa

Pinnalle:
50-75 g voita
½ dl sokeria
1 kananmuna
1½ dl kookoshiutaleita
2 tl vanilliinisokeria

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen samalla hyvin vatkaten.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan yhdessä ananasliemen kanssa. Sekoita nuolijalla tasaiseksi taikinaksi.
3. Kaada taikina voideltuun mieluiten irtopohjavuokaan (halkaisijaltaan 20-24 cm). Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuutin ajan, kunnes pohja on kypsä. Kypsyys on helppo tarkistaa tikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa, pohja on kypsä.
4. Levitä paistetun pohjan päälle valutetut ananaspalat.
5. Kiehauta kuorrutteen ainekset kattilassa ja levitä ananaspalojen päälle. Laita kakku vielä uuniin noin 15 minuutiksi, kunnes kuorrutus on saanut hieman väriä.

4 kommenttia:

  1. Tämä on mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä kokeilla! Erittäin hyvää kyllä oli ja kehujakin tämä nopeasti valmistuva kakku keräsi! :)

      Poista
  2. Jee. Tällä reseptillä äitini leipoi ja aikuiset poikani pyytävät aina sitä. Oikein hyvä kakku.

    VastaaPoista
  3. Mun lapsuuden kakku 🤩

    VastaaPoista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!