Pages

18. marraskuuta 2013

Mangojuustokakku


Mangotuorejuusto on todella kätevä leivonnassa ja siitä saa aikaan ihania herkkuja. Tällä kertaa käytin sitä juustokakkuun ja tästä kakusta tulikin yksi suosikeistani! Aivan ihananmakuista ja se sai kehuja myös muilta! Koristeeksi laitoin pari tekemääni ananaskukkaa. Ne on tehty tuoreesta ananaksesta kuivattamalla. Ohje ananaskukkiin täällä.


Pohja:
100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Mangotäyte:
500 g maitorahkaa
400 g mangotuorejuustoa
2 tl sitruunamehua
2½ dl sokeria
1-1½ rkl vanilliinisokeria
1 dl perunajauhoja
5 kananmunaa

Pinnalle:
tomusokeria
(ananaskukkia)

1. Valmista juustokakun pohja. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Leikkaa halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat rasvalla. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
2. Valmista mangojuustotäyte. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Vatkaa seosta muutaman minuutin ajan niin, että se on tasaista ja kuohkeaa. Ota taikinapohja jääkaapista ja kaada täyte pohjan päälle.
3. Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 50-60 minuutin ajan, kunnes juustokakku on kypsä. Paiston puolivälissä kakku kannattaa peittää foliolla/leivinpaperilla, jos pinta tummuu liikaa.
4. Irrota kakku varovasti vuoasta vasta täysin jäähtyneenä! Siivilöi kakun pinnalle tomusokeria ja koristele halutessasi ananaskukilla.

7 kommenttia:

  1. Mä en ole saanut koskaan onnistumaan juustokakkua.. Mulla se täyte aina vetäytyy jäähtyessä. Eli reunan ja täytteen väliin jää sentin rako. Onko sulla koskaan käynyt näin?

    VastaaPoista
  2. Tosi hienon näköinen kakku ja nuo kukat sopii siihen kuin nenä päähän! ;)
    Varmasti ihanaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteistanne! :) Tämä kakku on todella herkullista ja se sai paljon kehuja myös muilta. Itselläni täyte ei ole koskaan vetäytynyt, mutta olen nähnyt sellaisen. En osaa yhtään sanoa mistä se mahtaa johtua, jos kuitenkin valmistit sen ihan ohjeen mukaisesti.. Jäähdytitkö juustokakun huoneenlämmössä? Mietin että jos juustokakun laittaa liian aikaisin kylmään (ettei se ole täysin jäähtynyt) niin voisiko se vaikuttaa jotenkin. Toivottavasti saat juustokakun onnistumaan seuraavalla kerralla!

      Poista
  3. Ihanan näköinen juustokakku! Olet todella taitava leipuri! Laitoin sinulle haasteen blogiini :D

    VastaaPoista
  4. Onpas kaunis juustokakku =) Ja nuo ananaskukat ovat ihania. Pitäisi itsekin joku kerta kokeilla. Mangokakut ovat ihania. Mutta joissain vain ei maistu tarpeeksi mango. Pitääpä napata tämä resepti ylös, jos tästä löytyisi se oikea helmi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mielestäni mango maistuu tässä kakussa juuri sopivasti, mutta makuasiahan se on kuinka paljon haluaa mangon maistua! Kannattaa silti ihmeessä testata! :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!