Pages

7. huhtikuuta 2013

Suklaakreemikakku


Tulipa tässä tehtyä juhliin ihanaa suklaakreemikakkua. Tällä kertaa pohjana toimi sienikakkupohja, joka eroaa tavallisesta kakkupohjasta siten, että siihen tulee sekaan kiehuvaa vettä.

Suklaakreemikakku on kyllä sellainen, mikä on suht takuuvarma kakkuvalinta juhlapöytään - ainakin täällä meillä päin! Koristelin kakun tekemilläni sokerimassaruusuilla sekä valkosuklaaspritsauksilla.


6 munan sienikakkupohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria
3 3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1½ dl kiehuvaa vettä

Suklaakreemi: (tein tämän kreemin 1,5-kertaisena ja kaikki meni kakkuun)
250 g voita
250 g vaniljakreemiä (2 dl vettä + 1 dl vaniljakreemijauhetta)
125 g sulatettua tummaa suklaata

Lisäksi:
n. 330 g aprikoosihilloa

Kostutus:
sokerivettä rommilla maustettuna

Pinnalle:
suklaakreemiä

Koristeet:
sokerimassaa

1. Valmista kakkupohja mielellään täyttöä edeltävänä päivänä. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun sen päälle tehty kuvio kestää pinnalla hetken. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja lisää siivilän läpi vaahtoon varovasti sekoitellen. Kaada kiehuva vesi ohuena nauhana taikinaan pienissä erissä vatkaten samalla sähkövatkaimella. Kaada taikina noin 26-28 senttimetrin halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 45-50 minuutin ajan, kunnes pohja on kypsä. Kokeile kypsyys tikulla. Kun tikkuun ei jää taikinaa ja pohja alkaa irrota vuoan reunoista, se on kypsä.
2. Leikkaa kakkupohja kolmeen tai neljään osaan.
3. Valmista suklaakreemi. Vaahdota voi ja lisää joukkoon vaniljakreemi sekä sulatettu suklaa. Vatkaa tasaiseksi.
4. Kostuta alin pohjalevy rommilla maustetulla sokerivedellä ja levitä pohjalle aprikoosihilloa, jonka päälle vielä suklaakreemiä. Jatka lopun kakun kokoaminen samalla tapaa. Muista kostuttaa myös kakun päällimmäinen pohjalevy!
5. Tee suklaakreemillä kakun pintaan murukerros, niin kakusta tulee siistimpi kun pinnalla suklaakreemin seassa ei näy murusia. Sen jälkeen levitä pintaan varsinainen paksumpi kreemikerros. Reunoille kreemiä täytyy laittaa tarpeeksi, ettei raappareunaa tehdessä kakun reunat tule näkyviin! Kun sopiva kerros kreemiä on laitettu (myös kakun pinnalle), ota raappa käteesi ja vedä kakun reunalle raapalla "kuviot". Raappojahan on vaikka minkälaisia myytävissä mm. monissa leivonnan nettikaupoissa, mutta ihan rakennusliikkeistäkin saattaa todennäköisesti löytää jonkinlaisia raappoja, joita voi käyttää hyvin kakun raappareunan tekoon! Raappareunaa tehdessä kannattaa tehdä mahdollisimman pitkiä vetoja, jotta kakun reunasta tulee siisti. Heti ensimmäisillä kerroilla reuna ei välttämättä onnistu toivotulla tavalla. Se vaatii vain harjoittelua. Lisäksi harjoittelemalla oppii missä kulmassa raappaa täytyy pitää, jotta reunasta tulee oikeanlainen.
6. Seuraavaksi tasoita kakun pinta. Tarvittaessa voit hieman kastaa palettia (tai esimerkiksi lastaa, jos et palettia omista) kuumassa vedessä, jotta päällisestäkin tulee siisti.
7. Koristele kakku haluamallasi tavalla esim. sokerimassasta tehdyillä ruusuilla ja suklaaspritsauksilla.


2 kommenttia:

  1. Oliko suklaakreemi jo valmiiksi laskettu 1,5 kertaisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Ohjeessa oleva suklaakreemi on 1-kertainen. Mutta luulen, että 1-kertainen annos riittää, jos et tee kakun reunaan ollenkaan kuvanmukaista pursotusta. :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!