Pages

17. marraskuuta 2015

Banaanikakkutikkarit (cake popsit)


Cake popsit ovat ihana lisä tarjoiltavaksi kahvipöytään. Ne kruunaavat kahvipöydän etenkin, jos niitä valmistaa useampaa eri sorttia! Tällä kertaa valmistin cake popsit banaanileivästä. Maunsa puolesta ne sopivat erinomaisesti jouluun. Tikkarien mausta tulee hiukan mieleen piparitaikina.

Loppujen lopuksi cake popsien valmistus on aika helppoa. Niiden pohjana voi käyttää mm. kakkupohjia ja muita erimakuisia kahvikakkuja - vain mielikuvitus on rajana! Jos esimerkiksi paistamasi kakkupohja epäonnistuu, älä heitä sitä roskiin vaan valmista siitä cake popseja! Taikina valmistetaan usein kakkumuruista sekä tuorejuustosta. Tuorejuustona voi käyttää niin maustamatonta kuin valmiiksi maustettua (esim. appelsiini- tai sitruunatuorejuustoa).

Kunhan aikaa liikenee, ajattelin väkertää styroxista ns. tarjoilutelineen kakkutikkareille, koska tulen taatusti tekemään niitä tulevaisuudessa juhlimme kahvipöytään. Kunhan vain päällystää styroxin vaikkapa kivannäköisellä kankaalla ja painelee siihen sukkapuikolla reikiä. Onhan telineitä myytävänä myös valmiina, mutta kieltämättä hieman vaivannäöllä itse voi saada aikaiseksi nätimmän kuin kaupasta ostetun telineen.

Ohjeesta tulee noin 30-35 cake popsia.


Banaanileipä:
100 g voita sulatettuna
1 dl fariinisokeria
½ dl sokeria
1 kananmuna
¾ dl maustamatonta jogurttia
3 mustunutta banaania
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
¾ tl suolaa

Cake pops -taikina:
1 kokonainen banaanileipä murustettuna
n. 300-400 g maustamatonta tuorejuustoa

Kuorrutus:
tummaa suklaata

Koristelu:
valkosuklaata, pähkinärouhetta, nonparelleja yms..

1. Leivo ensin banaanileipä. Kuori ja muussaa banaanit haarukalla soseeksi. Sulata voi ja sekoita joukkoon sokerit, muna, jogurtti sekä muussatut banaanit. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne taikinan joukkoon. Kaada taikina voideltuun pitkänomaiseen (1,5 vetoiseen) vuokaan. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 50-60 minuutin ajan, kunnes banaanileipä on kypsä. Anna sen jäähtyä hetki ennen kuin irrotat vuoasta.
2. Kun banaanileipä on jäähtynyt kokonaan, murenna se kulhoon. Lisää kakkumurujen sekaan maustamatonta tuorejuustoa ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Älä jätä taikinasta liian kuivaa, koska muuten tikkarit eivät välttämättä pysy koossa! Taikinan pitää olla myös sen verran napakkaa että se pysyy tikun päässä, eikä pallo valu alas. Pyörittele taikinasta pienen lihapullan kokoisia palloja ja laita lautaselle.
3. Sulata hieman tummaa suklaata mikrossa tai vesihauteessa. Kasta cake pops -tikun pää suklaaseen ja työnnä se kakkupalloon. Näin pallot kestävät tikuissa kiinni. Laita tikkarit lautasen päälle ja hetkeksi jääkaappiin tai pakkaseen, jotta ne hiukan kovettuvat ennen kuorruttamista.

 4. Sulata tumma suklaa mikrossa tai vesihauteessa välillä sekoitellen. Kasta tikkarit yksitellen suklaaseen. Koputa tikkaria varovasti kulhon reunaan, jotta ylimääräinen suklaa valuu pois. Laita kuorrutetut tikkarit jähmettymään pystyasentoon. Voit laittaa ne pystyyn esimerkiksi kakkuvuokaan tai laseihin, jotka ovat täynnä sokeria. Itse käytän savariinivuokaa (kuva postauksen lopussa), sillä siinä cake popsit pysyvät hyvin pystyssä. Jos haluat koristella cake popsit pähkinärouheella, nonparelleilla tms ripottele ne heti kuorrutuksen jälkeen tikkareiden pinnalle, jotta ne jäävät siihen kiinni. Jos aiot spritsata kuvioita tikkarin pintaan, anna kuorrutteen jähmettyä ennen spritsaamista. Säilytä cake popsit jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa.




VINKKI! Saat kakkutikkareista gluteenittomia leipomalla banaanileivän gluteenittomana.



6 kommenttia:

  1. Oi! ♥ Oon haaveillu tekeväni banaanikakkutikkareita banaanikakusta, mutta en oo vielä kerennyt. Ihan älyttömän ihanan näkösiä nää sun tekemät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Pidemmän aikaa oli jo mielessä tehdä kakkutikkareita, mutta tuntui ettei millään vain ehtinyt. Onneksi niitä viimein pääsi tekemään ja tässähän ihan innostui niistä! :D Mielessä on jo ties mitä makuja, joita pitäisi testata.

      Poista
  2. Ahaa siis banaanileivästä olet nämä tehnyt! Wau! :)
    Ihana koristelu, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo cake popseja voi tehdä oikeastaan mistä vain kakusta tai ylijääneistä kakkupohjan muruista. Näiden banaanitikkareiden maku toi mieleen joulun, hieman piparkakkutaikinan makuinen.

      Poista
  3. Moikka😊 Vanha postaus, mutta kysyn silti: tuo suolan määrä taitaa olla 3/4tl, eikä 3/4dl? Ja laitetaanko jogurtti voin, sokereiden ja banaanimössön joukkoon? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, virhe tosiaan tullut reseptiin! Kiitos huomautuksesta! :) Suolan määrä on juurikin se 3/4 tl ja jogurtti laitetaan heti alkuvaiheessa voin, sokerin, munien ja banaanin joukkoon. Sen jälkeen lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoitetaan vain sen verran, että taikina on tasainen.

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!