Pages

5. heinäkuuta 2015

Pavlova tuoreilla mansikoilla


Täytyy myöntää, että tämä oli ensimmäinen kerta kun tein kotona pavlovaa! En tiedä, miten se on aina vain jäänyt tekemättä. Nyt kun jääkaapissamme oli ylimääräisiä mansikoita, ajattelin hyödyntää ne tähän. Koristelussa voi käyttää myös muita marjoja tai vaikka tuoreita hedelmiä! Vain mielikuvitus on rajana. Pavlovapohjan voi tehdä jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Se tulee täyttää kuitenkin vasta juuri ennen tarjoilua, koska muuten täyte sitkistää pohjan. Kakun täyttäminen ja viimeistely ei vie kuitenkaan kuin vain 5 minuuttia!

Pavlovapohjan kuuluu olla päältä rapea, mutta sisältä hieman pehmeä. Pavlovan valmistus on suht helppoa, kunhan vain muistaa marengin teossa muutaman tärkeän pointin:
  • Valkuaisten joukkoon ei saa päästä yhtään keltuaista.
  • Työvälineiden on oltava puhtaita ja kuivia. Teräskulho on muovikulhoa parempi vatkaukseen, koska joskus pesun jälkeen muovikulhon pintaan voi jäädä helposti vähän rasvaa.
  • Marenkimassa on valmista, kun siitä muodostuu korkeita huippuja ja vatkauskulhon voi kääntää ylösalaisin.
  • Esilämmitä uuni, koska marenkimassa ei kestä seisottamista.
Alla olevan ohjeen mukaisesti valmistettu pavlova riittää noin 10 hengelle. Ohje on gluteeniton.


Pavlovapohja:
4 kananmunan valkuaista
2½ dl sokeria
2 tl perunajauhoa
1 tl sitruunanmehua

Täyte:
3 dl kermaa
tuoreita mansikoita tai muita marjoja

Viimeistelyyn:
tomusokeria

1. Esilämmitä uuni 125 asteeseen. Piirrä leivinpaperille noin 24 cm halkaisijaltaan oleva ympyrä.
2. Erottele valkuaiset keltuaisista ja vatkaa ne pehmeäksi vaahdoksi. Lisää puolet sokerista samalla voimakkaasti vatkaten. Sekoita perunajauhot lopun sokerin joukkoon ja lisää seos pikkuhiljaa vaahtoon edelleen voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi sitruunanmehu. Vatkaa vaahto kovaksi ja kiiltäväksi, niin että siihen jää teräviä huippuja. Levitä marenkimassa leivinpaperille esimerkiksi lusikan avulla. Jätä reunat hiukan korkeammiksi. Pohjan ei tarvitse olla viimeistelty, vaan se saa olla pinnastaan rosoinen ja aaltoileva. Paista pohjaa 125-asteisen uunin alatasolla noin 1½ h ajan. Sulje uuni ja jätä pohja vielä uuniin rauhassa jäähtymään.
3. Täytä kakku juuri ennen tarjoilua. Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä se marenkipohjan päälle. Koristele haluamasi mukaan tuoreilla marjoilla tai hedelmillä. Viimeistele siivilöimällä pinnalle tomusokeria.

2 kommenttia:

  1. Täydellisen näköinen pavlova! <3 Nyt tiedän mistä otan reseptin, kun seuraavan kerran aion leipoa pavlovaa! :) Ja ihana tuo kakkuvuoka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! :) Pitäisi joskus tehdä myös niitä pieniä pavlovaleivoksia. Mielessä on hirveästi kaikkea leivottavaa (etenkin nyt kesällä kun on tuoreita marjoja saatavilla!), mutten tiedä kuinka sitä ehtisi. :D

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!