Pages

15. tammikuuta 2015

Mustikka-spelttipiiras


Vaihtelun vuoksi halusin tehdä jotain hiukan terveellisempää, joten leivoin mustikka-spelttipiirasta. Piirakkaan ei käytetä vehnäjauhoja ollenkaan, vaan pohjataikina tehdään kokonaan spelttijauhoilla. Täytteen sokerimäärää voi muuntaa maun mukaan, mutta omasta mielestäni noin 5 rkl sokeria oli ihan sopiva määrä tähän piiraaseen. Tätä piirakkaa voi syödä vaikka kuinka monta palaa!


Pohja:
125 g voita tai margariinia
1½ dl sokeria
1 kananmuna
50 g mantelijauhetta
5 dl spelttijauhoa
1 tl leivinjauhetta
½ dl maitoa

Täyte:
9 dl (pakaste)mustikoita
n. 5 rkl sokeria maun mukaan
5 rkl perunajauhoja

Pinnalle:
¼ pohjataikinasta

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
2. Ota ¾ taikinasta ja painele se jauhotetuin käsin voidellun piirasvuoan pohjalle sekä reunoille. Sekoita mustikoitten kanssa sokeri ja perunajauhot. Kaada pohjan päälle. 
3. Levitä loppu pohjataikinasta mustikoitten päälle. 
4. Paista piirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 40 minuutin ajan. Voit siivilöidä jäähtyneen piirakan päälle hennosti tomusokeria.

2 kommenttia:

  1. Onnitellut siulle, se varmasti on hyvää ! Kun olin Suomessa söin mustikka-piirakkaa, pidin siitä paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Adrien! Mustikkapiiras on niin hyvää! Voithan yrittää leipoa mustikkapiirakkaa myös siellä Ranskassa, koska se ei ole vaikea tehdä. Varmasti onnistuisit siinä. :D

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!