Pages

27. joulukuuta 2014

Banaanimaustekakku


Täällä taas! Ennen joulua päivät olivat todella kiireisiä jouluvalmisteluineen, joten siksi blogin päivittelyt jäivät vähemmälle. Nyt blogiakin ehtii taas paremmin päivitellä, kun joulu on ohi ja kiireet selvästi hellittävät.

Tätä ihanaa banaanimaustekakkua oli tarjolla meidän joulupöydässä. Lisäksi pöydässämme oli tarjolla muun muassa suklaa- ja glögihyydykekakkuja, itse leivottuja joulupipareita, perinteisiä korvapuusteja, joulutorttuja, kinkkumuffineja sekä pieniä lohicocktailpaloja. 

Ennen joulua aloin vihdoin keräämään omaa astiasarjaa. Olin miettinyt jo pitkään, mitä sarjaa tahtoisin alkaa keräämään. Vihdoin ja viimein tein päätöksen alkaa keräämään ihanaa astiasarjaa, Villeroy & Bochin New Wavea (jota muuten monet bloggaajatkin näyttäävät keräävän)! Ennen päätöstäni luin monenmoista keskustelua kyseisestä sarjasta. Ne vievät kaapissa hieman enemmän tilaa erikoisen muotonsa vuoksi ja joillain astiat eivät mahdu kunnolla astianpesukoneeseen. Siitä huolimatta näin kyseisissä astioissa enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Pidän paljon astioiden aaltoilevasta muodosta ja tyylikkyydestä. Vaikka keräämisen vastikään aloitin noin muutamisen viikkoa sitten, niin astioita on ehtinyt kertyä yllättävän paljon. Löytyy jo muun muassa ruokalautasia ja pikkukulhoja molempia 12 hengelle, kermakko, muutamia tarjoilualustoja sekä kaksi reilunkokoista tarjoilu-/salaattikulhoa. Lähes kaikki ostamani astiat löysin alemyynnistä, joten pitihän niitä sitten sieltä ostella!


Banaanimaustekakku:
150 g voita
3 dl sokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl inkivääriä
2 tl kanelia
2 tl neilikkaa
4 banaania soseutettuna

1. Vaahdota voi ja sokeri keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon samalla voimakkaasti vatkaten. Sekoita mausteet jauhoihin. Murskaa banaanit hienoksi soseeksi haarukalla. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja banaania.
2. Kaada taikina hyvin voideltuun kakkuvuokaan. Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin tunnin ajan, kunnes kahvikakku on kypsä.
3. Kumoa kahvikakku hieman jäähtyneenä.


6 kommenttia:

  1. Wau miten hienosti kakun kuviot ovat tulleet esiin! On ihan pakko kysyä, käytätkö metallisia vai silikonisia kakkuvuokia kuivakakuillesi, kun onnistuvat irtoamaan noin siisteinä? Mun metalliset vuoat eivät ole yhtä hyvässä yhteistyössä huolimatta huolellisesta voitelusta.
    Astiatkin ovat tosi kauniita, hyvä valinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käytän metallisia vuokia. Muutaman silikonivuoan myös omistan, mutta en ole niitä montaa kertaa käyttänyt. Tykkään käyttää enemmän noita metallisia vuokia! Kuvassa oleva kakku (kuten myös aiemmin julkaistu arabialainen maustekakku) on tehty Nordic Waren vuokaan. Heiltä löytyy kauniita vuokia! Muistathan antaa kuivakakkusi jäähtyä hieman ennen vuoasta irrottamista? Näin se irtoaa siistimmin. Olen huomannut, että jos kuivakakun kumoaa lähes heti uunista tultuaan, se ei irtoa nätisti vuoasta.

      Poista
    2. Joo, meillekin koulussa opetettiin se, että pitää antaa jäähtyä, mutta ei kuitenkaan ihan kylmäksi asti. Sillain irtoaisivat parhaiten. No, ehkä ensi kerralla onnistuu paremmin. Ja voihan se olla, että mun vuoat on vaan huonompia laadultaan, kun en niistä kovin montaa euroa maksanut marketissa. Täytyy ehkä joskus testata itsekin noita Nordic Waren vuokia. Olen niistä kyllä kuullut hyvää muualtakin. :)

      Poista
    3. En tiedä, voisikohan se vuoan laatu vaikuttaa kakun irtoamiseen. Paha sanoa nyt, mistä tämä ongelma johtuu, kun olet vuoat huolellisesti voidellutkin.. :/ Oletko varmasti paistanut kakut kypsiksi asti? Entä oletko muuten pessyt kuivakakkuvuokasi käsin? Luin kerran jostain, että joku oli pessyt vuokansa koneessa eikä sen jälkeen kakut enää irronneet hyvin vuoasta. Toivotaan, että saat jatkossa kakut irtoamaan paremmin!

      Poista
    4. Joo ihan käsin pesen ja käytännössä vain käyttäen pelkkää kuumaa vettä, sillä se on vuoalle kaikkein paras hoito. Eikä mitään, kyllä ne kakut varmasti asettuvat uomaansa jossain kohtaa. Teen niitä vain ehkä vähän turhan harvoin ja harjoituksen puutettakin voi olla osa. :) Jotenkin opiskelujen jälkeen ei ole tullut niinkään tilaisuuksia laitella kuivakakkuja, kun itse niitä niin tosi harvoin haluan syödä. Kiitos kumminkin hyvistä vinkeistä! Kyllä mä ne vielä saan tottelemaan. :D
      Sain just lahjaksi alumiinisen torvivuoan. Pitänee sitä vähän testata, että miten sen kanssa sujuu. Paiston pitäisi ainakin olla kaunis, kun vuokakin on hyvää materiaalia. Katsotaan, katsotaan. Kauniita talvipäiviä sinulle!

      Poista
    5. No toivotaan että kuivakakut alkavat onnistumaan! Ja nyt on ainakin hyvä syy leipoa kuivakakku, että pääset testaamaan uutta vuokaasi. :D Kiitos samoin, kauniita talvipäiviä myös sinne! :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!