Pages

26. elokuuta 2014

Ruusukakku 18-vuotiaalle


Tämän ruusukakun tein eilen tilaustyönä 18-vuotisjuhliin. Kakku on ensimmäisimpiä tekemiäni ruusukakkuja ja olen varma, että tulen tekemään ruusukakkuja myös toistekin. Nämä ovat niin näyttäviä kahvipöydässä, vaikka koristelu onkin loppujen lopuksi aika simppeli. Suosittelen siis ehdottomasti kokeilemaan tätä pursotustyyliä!

Kakussa oli suklaapohja sekä sen seurana vadelmamousse. Vadelmamousseen voi käyttää sekä tuoreita että pakastettuja vadelmia. Ruusupursotus oli kaksivärinen; valkoista ja hennon vaaleanpunaista (kuvassa sävyt eivät näy parhaiten). Lisäksi tein kakun päälle temperoidusta suklaasta numerot.

Mitä parhaimmat onnittelut täysi-ikäisyydestä! :)


Suklaakakkupohja:
300 g tummaa suklaata sulatettuna
300 g voita sulatettuna
6 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Vadelmamousse:
6 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
2 dl ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 -2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
300-400 g vadelmia soseutettuna

Kostutus:
sokerivettä

Pinnalle: (määrät riippuvat pursotustyylistä)
n. 8 dl kermaa
hiukan maitorahkaa tai tuorejuustoa
punaista elintarvikeväriä (mielellään jauhemaista)

1. Valmista suklaakakkupohja mielellään täyttöä edeltävänä päivänä. Sulata suklaa ja voi erikseen mikrossa välillä sekoitellen (varsinkin suklaata ettei se pala). Anna hieman jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi muna-sokerivaahtoon vuorotellen sulatetun suklaan ja voin kanssa. Kaada (halkaisijaltaa 24 cm) voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 50-60 minuutin ajan, kunnes kakkupohja on kypsä. Kokeile kypsyys työntämällä cocktail-tikku kakun keskelle; jos tikkuun ei jää taikinaa, niin ota pohja pois uunista. Anna pohjan jäähtyä.
2. Valmista vadelmamousse. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Jos käytät pakastevadelmia, sulata ne ensin mikrossa niin että saat ne soseutettua sauvasekoittimella. Paseeraa (= painele siivilän läpi) soseutetut vadelmat. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita ranskankerma, tuorejuusto, sokerit ja vadelmasose keskenään erillisessä kulhossa. Kuumenna tilkka (n. 4 rkl) vettä mikrossa, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kiehuvaan veteen haarukalla sekoittaen. Kaada liivateneste ohuena nauhana vadelmaseokseen. Lopuksi kääntele varovasti joukkoon kermavaahto.
3. Jos omistat reunavuoan (jossa ei ole pohjaa), kakku on helpoin koota siihen. Laita reunavuoka kakun ympärille täyttämisen ajaksi. Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alin kakkupohja sokerivedellä ja kaada pohjan päälle puolet vadelmamoussesta. Nosta päälle keskimmäinen pohja, kostuta sekin ja lisää loppu vadelmamoussesta. Muista kostuttaa myös kakun päällimmäisin pohja! Laita kakku jääkaappiin mielellään yön ajaksi.
4. Vatkaa pursotukseen tuleva kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla maun mukaan. Lisää kermavaahtoon myös hiukan maitorahkaa/tuorejuustoa, jotta siitä tulee hiukan jämäkämpää. Levitä kakun pinnalle ohuelti kermavaahtoa. Jaa kermavaahto kahteen eri kulhoon ja värjää toinen puoli punaisella elintarvikevärillä. Käytä pursotukseen tähtityllaa. Laita tähtitylla kertakäyttöiseen pursotinpussiin. Lusikoi punainen kermavaahto pursotinpussin toiselle reunalle ja valkoinen sen viereen niin, että ne ovat pursotinpussissa vierekkäin. Aloita ruusukakun pursottaminen kakun alareunasta. Tarkoituksena on siis pursottaa ruusukkeita vieriviereen. Pursota ensin koko alareuna valmiiksi ja siirry sitten ylemmäs, kunnes koko kakku on pursotettu. Täytä mahdolliset tyhjät aukot pursottamalla niihin hieman kermaa.


2 kommenttia:

  1. Kiva ulkonäkö ja pettämätön makuyhdistelmä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, herkullinen makuyhdistelmä! Pidän kovasti tämän kakun mausta. :D

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!