Pages

21. kesäkuuta 2014

Suklaamoussekakku


Tein viime sunnuntaina kolme tilauskakkua kaksiin eri juhliin ja yksi niistä oli jo aiemmin julkaisemani Prinsessa Leia -kakku. Samaisiin juhliin kyseisen kakun kanssa meni myös tämä erittäin suklainen kakku. Tämä kakku sopii erinomaisesti suklaan ystäville, sillä suklaata tässä kyllä piisaa. Vaikka kakkuun menee jonkin verran suklaata, niin se ei kuitenkaan ole turhan äkkimakea vaan juuri sopiva.

Tein koristeet jälleen sokerimassasta ja suihkautin niihin myös hopeasprayta kiiltoa tuomaan.

Onnittelut vielä 3-vuotiaalle Veralle! :)


Suklaapohja:
300 g tummaa suklaata sulatettuna
300 g voita sulatettuna
6 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Suklaamousse:
5 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
300 g tummaa suklaata
2½ rkl vahvaa kahvia
2 liivatelehteä

Kostutus:
sokerivettä

Suklaaganache:
225 g tummaa suklaata
3 dl kuohukermaa

Koristeet:
sokerimassaa

1. Valmista suklaakakkupohja mielellään täyttöä edeltävänä päivänä. Sulata suklaa ja voi erikseen mikrossa välillä sekoitellen (varsinkin suklaata ettei se pala). Anna hieman jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi muna-sokerivaahtoon vuorotellen sulatetun suklaan ja voin kanssa. Kaada (halkaisijaltaa 24 cm) voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 50-60 minuutin ajan, kunnes kakkupohja on kypsä. Kokeile kypsyys työntämällä cocktail-tikku kakun keskelle; jos tikkuun ei jää taikinaa, niin ota pohja pois uunista. Anna pohjan jäähtyä.
2. Valmista suklaaganache, jotta se ehtii jäähtyä mielellään yön yli jääkaapissa ennen kakun koristelua. Kuumenna kerma (älä kuitenkaan anna sen kiehua) ja kaada se metallikulhoon paloitellun suklaan päälle. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Kannattaa sekoittaa mieluummin keskeltä, koska reunoilta sekoittaessa suklaaganache jäähtyy nopeammin. Anna suklaaganachen jäähtyä.
3. Valmista suklaamousse. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa noin 30 sekunnin välein sekoitellen, ettei se pala. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Kuumenna tilkka vahvaa kahvia ja liuota liivatelehdet kuumaan kahviin. Lisää liivateseos ohuena nauhana suklaamoussen sekaan samalla sähkövatkaimella vatkaten.
4. Jos omistat reunavuoan, kakku on helpoin koota siihen. Laita reunavuoka kakun ympärille täyttämisen ajaksi. Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alin kakkupohja sokerivedellä ja lisää pohjan päälle puolet suklaamoussesta. Nosta päälle keskimmäinen pohja, kostuta sekin ja lisää loppu suklaamoussesta. Muista kostuttaa myös kakun päällimmäisin pohja! Laita kakku jääkaappiin mielellään yön ajaksi.
5. Vaahdota kylmä suklaaganache sähkövatkaimella ja levitä paletin avulla kakun pinnalle. Laita kakku hetkeksi kylmään, jotta kuorrute hiukan jähmettyy. Koristele sen jälkeen haluamasi mukaan esimerkiksi sokerimassaruusuilla ja -lehdillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!