Pages

11. helmikuuta 2014

Marmoroidut marengit mansikkatäytteellä


 
 
Nämä eivät ole macaronseja, vaikka niitä saattavatkin muistuttaa. Kyseessä ovat nimittäin ihan tavalliset marengit, mutta marmoroin niiden pinnan suklaalla ennen paistoa.

Lisäksi olin ostanut kaappiimme pitkästä aikaan mansikanmakuista tomusokeria, joten valmistin sitä käyttäen marenkien väliin mansikkatäytteen. Toki olisihan se parempaa, kun täytteessä olisi ihan oikeita mansikoita, mutta niitä ei valitettavasti nyt ollut. Jospa ensi kesänä sitten lähtisin mansikkamaalle niitä keräämään, niin mansikoita saisi myös pakastettua ja sen myötä käytettyä leivonnassa myös talvellakin. Nämä ovat erittäin helppoja tehdä eivätkä vaadi erikoisia raaka-aineitakaan! Nämä ihanat marenkileivokset syntyvät vain viidestä eri aineksesta! Marenkipohjat voi valmistaa tarvittaessa muutama päivä ennen niiden täyttämistä, jolloin pohjat säilytetään huoneenlämmössä. Ohjeesta tulee noin 40 pientä marenkileivosta.


Marengit:
4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria

Marmorointiin:
noin 30 g tummaa suklaata (esim. Taloussuklaa)

Mansikkatäyte:
150 g huoneenlämpöistä voita
n. 1-1½ dl mansikanmakuista tomusokeria (maun mukaan)

1. Valmista marenkimassa. Vatkaa valkuaisia kevyesti sähkövatkaimella/koneella, kunnes ne alkavat hiukan vaahdota. Lisää sokeri valkuaisten joukkoon samalla vatkaten. Vatkaa kunnes marenkimassa on kovaa ja se pysyy kulhossa, kun kulhon kääntää ylösalaisin.
2. Lusikoi marenkimassa pursotinpussiin. Jos et omista pursotinpussia, voit käyttää tilalla esimerkiksi jämäkkää pakastuspussia (ei ihan ohuinta pakastuspussia, ettei se mene rikki pursotusvaiheessa). Pursota leivinpaperoidulle pellille noin 2 euron kokoisia pieniä marenkeja. Voit pursottaa niitä ilman tyllaa tai käyttää sitten pyöreäkärkistä tyllaa. Marenkeja tulee noin 2 pellillistä.
3. Sulata pieni määrä tummaa suklaata ja siirrä se leivinpaperista tehtyyn spritsauspussiin tai pakastuspussiin. Leikkaa pussiin pieni pursotusaukko ja pursota suklaata hiukan marenkien pinnalle. Vedä cocktail-tikulla suklaata niin, että pinta marmoroituu. Alempana tarkemmat ohjeet ja esimerkit muutamaan marmorointityyliin. Pursota suklaata kerrallaan aina muutaman marengin päälle, sillä jos pursotat suklaata samantien kaikkien päälle, niin suklaa voi ehtiä hiukan jähmettyä marengin pinnalle jolloin marmoroinnista ei tule parhain mahdollinen lopputulos.
3. Kuivata marenkeja 120-asteisessa uunissa noin 1-1½ tunnin ajan. Valmiit marengit ovat kevyitä ja sisältä kuivia. Itse en kuitenkaan kuivattanut marenkeja sisältä täysin kuiviksi, sillä pidän että ne ovat sisältä vielä hiukan pehmeitä (tällöin paistoaika on lyhyempi).
4. Valmista mansikkatäyte.
5. Pursota tai lusikoi täytettä marenkipohjille. Paina kaksi marenkia yhteen ja tarjoile! Säilytä valmiit marenkileivokset mieluiten jääkaapissa.


Esimerkkejä marmoroinnista:

Tapa 1:
1. Spritsaa/pursota suklaata marengin päälle. Kuvio on vapaa.










2. Vedä cocktail-tikulla kuviota sekaisin.











3. Ja tadaa! Valmis marmoroitu kuvio.














Tapa 2:
1. Spritsaa/pursota suklaata "raidoiksi" marengin pinnalle. Ohuista raidoista tulee kauniimmat kuin paksuista.











2. Vedä cocktail-tikulla viiva alhaalta ylös.













3. Ja sitten ylhäältä alas. Putsaa tikku aina välillä, jos siihen tarttuu suklaata, niin marmoroinnista tulee nätimpi.











4. Jatka marmorointi samalla tavalla loppuun asti. Vedä viivoja vuorotellen ylhäältä alas ja alhaalta ylös, niin että pinta marmoroituu kauniisti.










5. Valmis marmorointi! Tällä marmorointityylillä koristellaan muun muassa Aleksanterin leivonnaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!