Pages

23. lokakuuta 2013

Kaura-sienisämpylät

 
Suppilovahveroista saa oikein maukkaita sienisämpylöitä. Yhdestä ohjeesta tulee noin 20-24 sämpylää.


Sämpylätaikina:
5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
1½ tl suolaa
2 rkl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
n. 7 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja
½ dl öljyä
n. 8 dl suppilovahveroita
1 iso sipuli
2 rkl voita tai margariinia

Voiteluun:
vettä

1. Kuumenna suppilovahveroita voin kera pannulla miedolla lämmöllä niin, että neste haihtuu. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja paista hetken aikaa. Ota pannu pois liedeltä ja anna sieniseoksen jäähtyä taikinan valmistamisen ajan. Halutessasi voit pilkkoa sieniä pienemmäksi.
2. Valmista sämpylätaikina. Sekoita kädenlämpöiseen maitoon hiiva ja sen jälkeen suola, sokeri ja sieniseos. Lisää kaurahiutaleet ja vähitellen sämpyläjauhoja. Lisää joukkoon öljy jauhojen lisäämisen alkuvaiheessa. Loppuvaiheessa taikina kannattaa vaivata käsin, mutta taikina saa jäädä kuitenkin melko pehmeäksi, jotta sämpylät nousevat hyvin. Peitä taikina liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
3. Pyörittele taikinasta sämpylöitä ja laita ne leivinpaperille pellin päälle. Peitä liinalla ja kohota hyvin lämpimässä paikassa liinan alla. Halutessasi voitele sämpylät vedellä. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 12-15 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kauniin kullanruskeita.

2 kommenttia:

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!