Pages

11. toukokuuta 2013

Limehyydykekakku


Aivan ihana ja tykätty limehyydykekakun ohje! Lisäsin alkuperäiseen kakun ohjeeseen enemmän limemehua ja täytteen liivatelehtiä varten veden laimennettuun sitruunamehuun. Koristelin tekemäni kakun limesiivuilla sekä reunaan tehdyillä suklaaspritsauksilla.


Keksipohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g margariinia

Täyte:
7 liivatelehteä
4 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl limettimehua (n. 3-4 limetin mehu)
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
3 rkl laimennettua sitruunamehua (vesikin käy)

Kiille:
3 liivatelehteä
3 dl puristettua limen mehua (makeuta makusi mukaan sokerilla)
vihreää elintarvikeväriä

1. Valmista keksipohja. Murskaa keksit ja sekoita hyvin joukkoon margariini. Itse teen keksipohjan välillä käsituntumalla. Keksiseokseen ei saa tulla liikaa rasvaa, ettei siitä tule turhan kova pohja. Rasvaa kannattaa siis lisätä pienissä erissä.
2. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan leikkaamalla paperista ensin vuoan pohjaa leveämpi kaistale. Jätä pohja leivinpaperin alle ja kiinnitä reunat normaaliin tapaan paperin päälle sekä leikkaa lopuksi ylimääräinen leivinpaperi pois. Kun olen tehnyt 28 cm:n kakun, olen tehnyt keksimuruseosta hiukan enemmän. Silloin olen laittanut keksimuruja noin 250 grammaa. Taputtele keksimuruseos tasaisesti vuoan pohjalle. Seosta ei kuitenkaan kannata taputella liian tiukasti vuokaan, koska muuten pohjasta tulee liian kova leikattavaksi!
3. Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, sokerit ja limeteistä puserrettu mehu keskenään. Kuumenna tilkka laimennettua sitruunamehua. Vesikin toki käy sitruunamehun tilalle. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan sitruunamehuun. Sekoita liivatteet tuorejuustoseoksen kanssa ja lisää joukkoon kermavaahto varovasti tasaiseksi sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle. Tasoita pinta ja siirrä kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.
4. Valmista kiille, kun kakku on hyytynyt. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 15 minuutiksi ja sekoita puserrettu limettimehu ja sokeri keskenään sopivan makeaksi mehuksi. Mittaa sen jälkeen mehusta 3 dl. Värjää elintarvikevärillä vihreäksi. Kiilteen väriä voi testata valkoista lautasta vasten. Kiehauta mehusta noin ½ dl ja liuota liivatteet siihen. Lisää kuuma liivateseos lopun mehun joukkoon. Jäähdytä kiillettä hieman, sillä sitä ei saa laittaa liian kuumana kakun päälle! Kun se on hiukan jäähtynyt, niin lusikoi se varovasti kakun päälle. Nosta kakku kylmään hyytymään mieluiten seuraavaan päivään.
5. Irrota kakku muotista ja koristele se esimerkiksi limesiivuilla ja suklaaspritsauksilla.

20 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä! :) Teenki tätä vaikka huomenna!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ilahduttavista kommenteista blogissani. Niiden kautta tulinkin vastavierailulle blogiisi ja taidanpa tulla toistekin. Kauniita kakkuja blogi pullollaan ja paljon hyviä ideoita, joita voisi itsekin testailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille molemmille ihanista kommenteista! :)

      Poista
  3. Onpa ihanan näköinen juustokakku! Lime on yksi suosikkimauistani ja tämä kuulostaa kokeilemisen arvoiselta reseptiltä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä aivan ihana resepti ja kannattaa ehdottomasti kokeilla! Kakku ei ole yhtään liian äkkimakea. :)

      Poista
  4. Aivan hemmetin hyvää. Helppo ohje, huomaa että amattilaisen käsialaa... :)

    VastaaPoista
  5. Tämä menee taatusti kokeiluun. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jättämistänne kommenteista! Lime-juustokakkua on tullut tehtyä moneen kertaan myös tilaustyönä ja on ollut tykätty kakku. :)

      Poista
  6. Onpa kaunis!!! Pakko kokeilla, tuo kiille näyttää NIIN hyvältä ja herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jaana! Tätä kakkua kannattaa ihmeessä kokeilla, sillä moni on tykästynyt tähän. Ja onhan tämä vielä suht helppo ohje. :)

      Poista
  7. Todella upea kakku. Toi suklaaspritsaus näyttää todella hienolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Tuo suklaaspritsaus on kyllä sellainen, mikä vaatii paljon harjoitusta ja vakaan käden. :)

      Poista
  8. Minkä kokoiseen vuokaan olet tehnyt kuvan kakun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan kakku on tehty joko 24 cm tai 26 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan, ihan tarkkaa kokoa en nyt satu enää muistamaan, mutta jompikumpi noista. :)

      Poista
  9. "Leikkaa irtopohjavuoan (halkaisijaltaan 24-28 cm:n välillä) pohjan kokoinen ympyrä..."

    Tarkentaisitko mistä leikataan ympyrä...? Leivinpaperista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, yksi sana onkin jäänyt sieltä välistä! Leivinpaperista se leikataan. :D

      Poista
  10. Kiitos mielenkiintoisesta ja herkullisen kuuloisesta juustokakkureseptistä. Puuttukohan ohjeesta kuitenkin sokerin määrä kiilteestä? Ohjeessa on mainittu vain, että "3 dl sokeroitua limettimehua". Tämä vastannee noin 6-8 limetin mehua, mutta minkä verran tähän määrään on tarkoitus lisätä sokeria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! En ole laittanut tarkkaa sokerin määrää tähän ohjeeseen, koska sokeria voi lisätä limemehun sekaan maun mukaan. :) Kiitos kuitenkin huomautuksesta, niin tarkennan tuota kiilteen ohjetta!

      Poista
  11. Tein kiilteen limeteistä, mutta en saanut sitä hyytymään levitysvaiheessa. Missäköhän vika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Soile! Kiilteen ei kuulukaan olla kovin hyytynyttä silloin, kun se kaadetaan kakun päälle. Se on silloin vielä aika löysää, mutta hyytyy kyllä jääkaapissa. Kannattaa vain huomioida, että vuoka missä kakku on, on tarpeeksi tiivis reunoilta ettei kiille valu pois. :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!