Pages

15. marraskuuta 2012

Angry Birds -kakku



Tein Angry Birds -kakun tilauksesta pienen pojan synttärijuhliin ja kakusta pidettiin todella paljon - niin ulkonäöllisesti kuin maultaankin! Kakku ei ole maultaan yhtään liian äkkimakea.

Kakku on päällystetty punaisella vaahtokarkkikuorrutteella, jonka tein itse. Loput koristeet tein valmiista sokerimassasta.


6 munan kakkupohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
2½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Täyte:
5 dl vispikermaa
500 g maitorahkaa
½-1 dl sokeria (maun mukaan)
150 g Marianne Crush -rouhetta
5 prk (á 125 g) Piltti-mangososetta (voidaan korvata myös muulla soseella)

Kostutukseen:
sokerivettä

Kuorrute:

Koristeet:
sokerimassaa/marsipaania
värjäämiseen nestemäisiä elintarvikevärejä

1. Valmista kakkupohja täyttöä edeltävänä päivänä. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja lisää sihdaten muna-sokerivaahdon joukkoon. Paista 190 asteessa noin 40-60 minuuttia.
2. Leikkaa kakku kolmeen osaan.
3. Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen maitorahka, sokeri ja Marianne Crush -rouhe. Kostuta alin kakkupohja sokeroidulla vedellä ja levitä sille sokerilla maustettua Piltin mangososetta. Halutessasi voit käyttää myös muun makuisia soseita. Pursota soseen päälle kerma-rahkaseosta. Laita päälle toinen kakkupohja ja kostuta. Jatka samalla tavalla kakku loppuun. Kostuta myös päällimmäinen pohja ja levitä sille (myös reunoille) hiukan kerma-rahkaseosta.
4. Valmista vaahtokarkkikuorrute.
5. Kauli kuorrute ja nosta kakun päälle. Painele kuorrute kakun joka puolelta niin, että se on tasainen. Leikkaa reunat siisteiksi. Laita kakku yön yli jääkaappiin. Vaahtokarkkikuorrute leikkaantuu helpommin, kun se on ollut yön yli kylmässä! Koristele kakku tarjoilupäivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!