Pages

5. elokuuta 2015

Mustikkakukko


Mustikkakukko on savolainen perinneherkku. Maukas ruiskuori kätkee sisäänsä herkullisen mustikkatäytteen. Tämä jälkiruoka on yksi suosikeistani, joten pitihän sitä leipoa tuoreita mustikoita saatuaan!

Tein mustikkakukon 18-20 cm:n korkeareunaiseen uunivuokaan, mutta ne voi tehdä myös pieniin annoskippoihin. Tällöin paistoaikaa tulee hiukan vähentää. Täytteen voi valmistaa myös pakastemustikoista, mutta silloin perunajauhojen määrää on syytä lisätä.


Ruispohja:
200 g voita
¾ dl sokeria
3½ dl ruisjauhoja
¾ tl leivinjauhetta

Täyte:
400 g tuoreita mustikoita
½-¾ dl sokeria
2 rkl perunajauhoja (jos käytät pakastemustikoita, käytä ½ dl perunajauhoja)

Tarjoiluun:
kermavaahtoa

1. Valmista pohja. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita käsin tasaiseksi. Ota vajaa 2/3 osa taikinasta ja taputtele voidellun piirakkavuoan (halkaisijaltaan 18-20 cm) pohjalle ja reunoille noin 3-4 cm:n korkeudelle. Käytä pohjan taputtelussa apuna hiukan ruisjauhoja, jos taikina meinaa tarttua käsiin.  
2. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Painele loppu taikinasta kanneksi.
3. Paista mustikkakukkoa 200-asteisessa uunissa noin 40 minuutin ajan. Tarjoile lämpimänä kermavaahdon kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!