Pages

18. huhtikuuta 2014

Pääsiäiskakku sitruunamoussella


Näin pääsiäisen kunniaksi halusin tehdä jonkin pääsiäiskakun ja tällainen siitä sitten syntyi. Tarkoituksena oli myös lisätä tähän kakkuun pieniä kukkia koristeiksi, mutta koristelupäiväksi sain todella inhottavan päänsäryn, joten en siltä sitten jaksanut kakkua enää enempää koristella.. No kyllähän se ihan hyvä oli näinkin!

Kakku keräsi runsaasti kehuja eikä se sitruunanmakuisen täytteen ansiosta ollut yhtään liian makea! Omaan mahaanikin tätä kakkua katosi pala jos toinenkin. Täytteeseen laitoin sitruunanmakuista valkosuklaata pienemmiksi paloiksi pilkottuna. En koskaan ennen ollut kyseistä suklaata testannut, mutta tämän kokeilun myötä tulen varmasti käyttämään sitä myös jatkossa. Ei ollut siis ihan turha kokeilu. Fazerin sitruunanmakuista valkosuklaata löytynee ainakin isompien ruokamarkettien leivontahyllyltä.

Onko teillä jo joitain pääsiäissuunnitelmia? Luulen, että itse vietän sen vain rentoutuen ja voi olla, että silloin tekee mieli taas leipoa jotain hyvää! Kun olin pieni, niin muistan kuinka laitoin yöksi pipon sänkyni viereen, joka sitten pääsiäisaamuna oli täynnä erilaisia suklaamunia. Se tunne, kun aamulla herättyään kurkkasin sängyn viereen ja huomasin suklaamunia täynnä olevan pipon.. Ja joka pääsiäinen tärkeintä oli se, että pipo oli mahdollisimman iso, jotta sinne mahtui myös mahdollisimman paljon suklaamunia. :D Aina oli suuret etsinnät käynnissä, kuka löytäisi suurimman pipon sänkynsä viereen..

Tämän kakun myötä toivotan kaikille blogini lukijoille aurinkoista pääsiäistä! Ainakin sääennusteiden mukaan on kovin lämmin viikonloppu tiedossa. :)


Vaalea kääretorttupohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sitruunamousse:
2½ dl kermaa
½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
200 g sitruunarahkaa
100 g sitruunanmakuista valkosuklaata (Fazer)
3 liivatelehteä
¼ dl sitruunasta puristettua mehua (noin puolikas sitruuna riittää)

Kostutus:
noin 3 dl spritea

Voikreemi:
65 g huoneenlämpöistä voita
½-1 tl vanilliinisokeria
2 dl tomusokeria
½ rkl vettä

Pinnalle:
250 g keltaista marsipaania tai sokerimassaa

Pajunkissojen koristelu:
suklaata spritsaukseen (vain pari palaa suklaata riittänee)
tomusokeri-vesikuorrutusta

1. Valmista kääretorttupohja. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja siivilöi muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti tasaiseksi esimerkiksi nuolijan avulla. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 8-10 minuutin ajan, kunnes pohja on kypsä. Kumoa pohja heti uunista tultuaan sokeroidulle leivinpaperille. Anna pohjan jäähtyä ennen kakun täyttämistä.
2. Valmista sitruunamousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma sekä sokerit ja lisää joukkoon sitruunarahka. Sekoita tasaiseksi. Paloittele sitruunanmakuinen valkosuklaa hiukan pienemmiksi paloiksi ja kääntele täytteeseen. Kuumenna sitruunanmehu kiehuvaksi, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita kuumaan nesteeseen esimerkiksi haarukalla. Anna liivateseoksen jäähtyä muutaman minuutin ajan ja kaada se ohuena nauhana sitruunatäytteeseen samalla vatkaten.
3. Halkaise kääretorttupohja kahtia. Nosta toinen puoli tarjoilualustalle, kostuta spritella ja levitä päälle puolet sitruunamoussesta. Nosta päälle toinen pohja, kostuta sekin ja levitä loput täytteestä. Leikkaa kakusta soikeanmuotoinen iso pala (josta tulee siis tämä pääsiäismunan muotoinen kakku) ja nosta kakusta ylijääneet reunapalat kakun päälle, jotta kakku saa pyöreän muodon. Voit muotoilla kakkua vielä käsin täydellisen muodon saamiseksi. Laita kakku hetkeksi kylmään.
4. Aloita voikreemin valmistus. Vatkaa huoneenlämpöistä, hiukan pehmeää voita sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lisää vanilliinisokeri sekä tomusokeria pienissä erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa tasaiseksi. Levitä voikreemi kakun pinnalle. Tarvittaessa voit lämmittää voikreemiä hiukan mikrossa, jotta se on helpommin levitettävää. Voikreemi on kaikkein paras pinnoite kakun päälle, kun kakun aikoo kuorruttaa sokerimassalla tai marsipaanilla.
5. Kauli keltainen marsipaani pyöreäksi levyksi ja nosta esimerkiksi kaulimen avulla kakun päälle. Leikkaa ylimääräiset reunat pois (marsipaani)veitsellä. Laita kakku mieluiten yön yli kylmään.
6. Koristele kakku spritsaamalla kakun päälle pajunkissoja. Valkoinen spritsaus on tehty tomusokeri-vesikuorrutuksella. Sekoita tomusokerin sekaan vettä niin, että se on sopivan paksua; ei tietenkään liian löysää, koska muuten se leviää liikaa kakun päällä ja liian paksu taas ei tule hyvin ulos pursotinpussista. Sekoita tomusokeri-vesikuorrute tasaiseksi esimerkiksi haarukalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!